Till riksdagens talman

Transkript

1 KK 137/2009 vp Christina Gestrin /r SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 137/2009 rd Insamlingsställen för energisparlampor Till riksdagens talman Användningen av energisparlampor istället för vanliga glödlampor ökar stadigt eftersom energisparlampor i längden är ett billigare och miljövänligare alternativ. Förutom detta förbereds det inom EU ett direktiv som i praktiken skulle förbjuda användningen av glödlampor. De flesta lampor i Finland kommer alltså sannolikt inom en överskådlig tid att bytas ut till energisparlampor. Utmaningen med energisparlampor är att de innehåller kvicksilver och klassificeras därmed som problemavfall. Under sin livscykel ger energisparlampor dock upphov till mindre kvicksilverutsläpp än glödlampor eftersom produktionen av glödlampor ger upphov till utsläpp av kvicksilver. Skillnaden är att återvinningen blir på konsumentens ansvar. För att minimera miljöpåverkningen av energisparlampor bör återvinningen fungera, vilket förutsätter att det finns tillräckligt med insamlingsställen för energisparlampor så att konsumenten lätt kan göra sig av med dem. Man kunde i likhet med insamlingen av batterier ordna insamlingsställen t.ex. i samband med dagligvaruhandeln. Huvudsaken är att man i Finland så fort som möjligt bygger ut ett omfattande nät av insamlingsställen för energisparlampor så att problemavfallet därefter hamnar på rätt ställe. Med hänvisning till det som anförs ovan får jag i den ordning 27 riksdagens arbetsordning föreskriver ställa följande spörsmål till den minister som saken gäller: Vilka åtgärder tänker regeringen vidta för att i lagstiftning och i praktiken underlätta utbyggandet av ett tätt nät av insamlingsställen för energisparlampor? Helsingfors den 3 mars 2009 Christina Gestrin /sv Version 2.0

2 Suomennos KK 137/2009 vp Christina Gestrin /r KIRJALLINEN KYSYMYS 137/2009 vp Energiansäästölamppujen keräyspaikat Eduskunnan puhemiehelle Energiansäästölamppujen käyttö tavallisten hehkulamppujen sijaan kasvaa tasaisesti, koska energiansäästölamput ovat pidemmän päälle halvempi ja ympäristöystävällisempi vaihtoehto. Tämän lisäksi EU:ssa valmistellaan direktiiviä, joka käytännössä kieltää hehkulamppujen käytön. Suurin osa lampuista Suomessa tullaan siis todennäköisesti lähitulevaisuudessa vaihtamaan energiansäästölampuiksi. Haasteena energiansäästölampuissa on niiden sisältämä elohopea ja niiden luokitteleminen siten ongelmajätteeksi. Elinkaarensa aikana energiansäästölamput aiheuttavat kuitenkin vähemmän elohopeapäästöjä kuin hehkulamput, koska hehkulamppujen tuotanto aiheuttaa elohopeapäästöjä. Erona on kierrätyksen jääminen kuluttajan vastuulle. Energiansäästölamppujen ympäristövaikutusten minimoimiseksi kierrätyksen tulee toimia, mikä edellyttää riittävästi energiansäästölamppujen keräilypaikkoja siten, että kuluttaja voi helposti poistaa ne käytöstä. Paristojen keräilyn tapaan voitaisiin vastaavasti järjestää keräyspaikkoja esim. päivittäistavarakaupan yhteyteen. Pääasia on, että Suomessa mahdollisimman nopeasti rakennettaisiin laaja energiansäästölamppujen keräilyverkosto siten, että ongelmajätteet tulevat tämän jälkeen oikeaan paikkaan. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta lainsäädännössä ja käytännössä helpotettaisiin tiiviin energiansäästölamppujen keräilypaikkaverkoston muodostamista? Helsingissä 3 päivänä maaliskuuta 2009 Christina Gestrin /r 2

3 Ministerin vastaus KK 137/2009 vp Christina Gestrin /r Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Christina Gestrinin /r näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 137/2009 vp: Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta lainsäädännössä ja käytännössä helpotettaisiin tiiviin energiansäästölamppujen keräilypaikkaverkoston muodostamista? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Energiansäästölamput kuuluvat sähkö- ja elektroniikkalaitteista annetun valtioneuvoston asetuksen (852/2004) soveltamisalaan, joka perustuu tuottajavastuuperiaatteelle. Tuottajavastuusta säädetään alakohtaisten asetusten lisäksi jätelain (1072/1993, muut. 452/2004) 3 a luvussa (18 a 18 o :t), jossa on yleiset, kaikkia tuottajavastuualoja koskevat säännökset sekä erikseen tiettyjä aloja koskevat säännökset asioista, joista on tarpeen säätää lain tasolla. Tuottajavastuuperiaatteen mukaan tuotteen tuottajan on järjestettävä jätteenä käytöstä poistuvan tuotteen jätehuolto kustannuksellaan. Tuottajien on järjestettävä niin kattava keräys- ja vastaanottopaikkojen verkosto käytöstä poistettaville tuotteille, että tuotteen viimeisellä haltijalla on koko maassa kohtuullinen mahdollisuus luovuttaa käytöstä poistettava tuote uudelleenkäyttöön, hyödynnettäväksi tai muuhun jätehuoltoon. Jätelain mukaan sähkö- ja elektroniikkalaitteiden myyjän ja muun jakelijan on otettava ostajalta vastaan kotitaloudesta peräisin oleva, käytöstä poistettava sähkö- ja elektroniikkalaite, jonka tilalle ostetaan uusi vastaava laite, tai osoitettava ostajalle muu vastaava paikka jättää se maksutta tuottajan järjestämään uudelleenkäyttö-, hyödyntämis- ja jätehuoltojärjestelmään. Käytännössä jakelijan vastaanottovelvollisuus on hoitunut siten, että jakelija on ottanut romua vastaan 1:1-periaatteella omissa tiloissaan tai toissijaisesti osoittanut lähellä sijaitsevan muun vastaanottopaikan, jonka kanssa jakelijalla on asiasta sopimus. Tällainen muu vastaanottopaikka on esimerkiksi kauppakeskuksessa sijaitseva yhteinen vastaanottopiste. Sekä ympäristön että turvallisuuden kannalta on järkevää, että kauppakeskuksessa on vain yksi yhteinen vastaanottopiste ja keräysvarasto kaikkia siellä toimivia sähkö- ja elektroniikkalaitemyymälöitä varten. Energiansäästölamppujen vastaanotto on ongelmallista, koska lamput luokitellaan ongelmajätteiksi niiden sisältämän elohopean takia. Ympäristöministeriö on tulkinnut syksyllä 2004 antamassaan kirjeessä sähkö- ja elektroniikkalaitteiden vastaanotto- ja varastointipaikkojen ympäristöluvitusta siten, että kunnille kuuluu toimivalta myöntää ympäristölupa sähkö- ja elektroniikkalaitteiden vastaanotto- ja varastointipaikkoja varten. Alueellisille ympäristökeskuksille kuuluu vastaavasti ympäristölupien myöntäminen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden esikäsittelypaikoille, joissa vastaanotetuista romutuotteista pitää poistaa vaaralliset komponentit. Tuottajavastuun valtakunnallisena valvontaviranomaisena toimivan Pirkanmaan ympäristökeskuksen mukaan sähkö- ja elektroniikka-alan tuottajat ovat järjestäneet maan kattavasti 493 kiinteää vastaanottopistettä sähkö- ja elektroniikkalaiteromulle, mukaan lukien energiansäästölamput. Tämän lisäksi tuottajat ovat järjestäneet 115 kiertävää keräystä sähkö- ja elektroniikkajätteelle, osin yhteistyössä kuntien jätelaitosten 3

4 KK 137/2009 vp Christina Gestrin /r Ministerin vastaus kanssa. Kiertävät keräykset toteutetaan tavallisesti 2 4 kertaa vuodessa ja yksi kiertävä keräys voi sisältää useita kymmeniä pysähdyspaikkoja. Lisäksi energiansäästölamppuja voi palauttaa kuntien järjestämiin noin 450 kiinteään kotitalouksien ongelmajätteiden vastaanottopisteeseen. Kunnilla on myös kiertäviä keräyksiä ongelmajätteille, joihin energiansäästölamppuja voi palauttaa. Yhteensä energiansäästölamppuja voi palauttaa maan kattavasti siis noin tuhanteen palautuspisteeseen. Jätelain kokonaisuudistuksen yhteydessä tullaan harkitsemaan kaupan ja muun jakelijan vastuiden täsmentämistä siten, että kuluttajan mahdollisuus päästä energiansäästölampuista vaivattomasti eroon toteutuisi nykyistä paremmin. Samassa yhteydessä on syytä tarkastella myös ympäristönsuojeluasetuksen 6 ja 7 :iä ja saattaa niiden jätehuoltokohdissa oleva käsitteistö yhdenmukaiseksi varsinaisen jätelain ja siihen liittyvien asetusten kanssa. Lisäksi sähkö- ja elektroniikkalaitteita koskevan direktiivin muutosehdotuksen (KOM (2008) 810 lopullinen) käsittelyn yhteydessä on tarkoitus ehdottaa, että sähkö- ja elektroniikkalaitteita koskevaan direktiiviin tulisi vastaavanlainen säännös kuin on paristo ja akkudirektiivissä, joka vapauttaisi kyseisten tuotteiden jakelijoiden ylläpitämät vastaanottajat lupavelvollisuudesta käytöstä poistettujen energiansäästölamppujen ja muiden kotitaloudesta peräisin olevien sähkö- ja elektroniikkalaitteiden osalta. Näin helpotettaisiin jakelijoiden mahdollisuutta perustaa vastaanottopaikkoja. Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2009 Ympäristöministeri Paula Lehtomäki 4

5 Ministerns svar KK 137/2009 vp Christina Gestrin /r Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 137/2009 rd undertecknat av riksdagsledamot Christina Gestrin /sv: Vilka åtgärder tänker regeringen vidta för att i lagstiftning och i praktiken underlätta utbyggandet av ett tätt nät av insamlingsställen för energisparlampor? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Energisparlamporna hör till tillämpningsområdet för statsrådets förordning om avfall som utgörs av eller innehåller elektriska eller elektroniska produkter (852/2004), och som grundar sig på principen om producentansvar. Bestämmelser om producentansvar ingår förutom i de branschvisa förordningarna också i 3 a kap. i avfallslagen (18 a 18 o ) (1072/1993, ändr. 452/2004) som innehåller allmänna föreskrifter om verkställigheten av bestämmelserna om anordnande av avfallshantering inom alla producentansvarsområden och dessutom närmare bestämmelser om vissa särskilda branscher, om vilka måste bestämmas på lagnivå. Enligt principen om producentansvar är tillverkaren av en produkt skyldig att på sin egen bekostnad sköta avfallshanteringen av produkter som tagits ur bruk och blivit avfall. Producenterna ska ordna med ett så täckande nätverk av uppsamlings- och mottagningsplatser för produkter som tagits ur bruk, att produktens sista innehavare i hela landet har en rimlig möjlighet att överlåta den ur bruk tagna produkten som kasseras som avfall för återanvändning, materialåtervinning eller annan avfallshantering. Enligt avfallslagen är säljare och andra distributörer av elektriska och elektroniska produkter skyldiga att av köpare ta emot sådana kasserade elektriska och elektroniska produkter från hushåll som ersätts med en motsvarande produkt, eller anvisa köparen en annan motsvarande plats där producenten ordnat med ett system för återanvändning, materialåtervinning och avfallshantering och där köparen gratis får lämna den kasserade produkten. I praktiken har distributörens mottagningsskyldighet skötts så, att distributören har tagit emot skrotet i sina utrymmen enligt principen en mot en, eller i andra hand anvisat köparen en annan nära belägen mottagningsplats, med vilken distributören har ett avtal om mottagningen. En sådan annan mottagningsplats kan till exempel vara ett gemensamt mottagningsställe i ett köpcenter. Både med tanke på miljön och ur säkerhetssynpunkt är det förnuftigt att köpcentret har bara en gemensam mottagningsplats med uppsamlingslager för alla butiker som säljer elektroniska och elektroniska produkter i centret. Mottagningen av energisparlampor är förknippad med vissa problem, eftersom lamporna klassificeras som problemavfall på grund av det kvicksilver de innehåller. Miljöministeriet har i sitt brev hösten 2004 om beviljande av miljötillstånd för mottagnings- och lagringsställen för elektriska och elektroniska produkter, framfört en tolkning enligt vilken kommunerna har behörighet att bevilja miljötillstånd till ställen som tar emot och förvarar elektriska och elektroniska anordningar. De regionala miljöcentralerna har för sin del behörighet att bevilja miljötillstånd för de ställen där de elektriska och elektroniska anordningarna förbehandlas, där farliga komponenter avlägsnas från skrotet. 5

6 KK 137/2009 vp Christina Gestrin /r Ministerns svar Enligt Birkalands miljöcentral, som fungerar som nationell tillsynsmyndighet med tillsyn över efterlevnaden av producentansvarslagen, har producenterna inom el- och elektronikbranschen ordnat med ett landsomfattande nätverk som omfattar 493 permanenta mottagningsplatser för eloch elektronikskrot, vari också ingår energisparlampor. Dessutom har producenterna ordnat med 115 ambulerande insamlingar för el- och elektronikskrot, delvis tillsammans med kommunernas avfallsverk. De ambulerande insamlingarna genomförs vanligen 2 4 gånger om året och en insamling kan omfatta flera tiotals insamlingsställen. Dessutom kan energisparlampor lämnas in till de omkring 450 permanenta mottagningspunkter för problemavfall från hushållen som kommunerna upprätthåller. Kommunerna anordnar också ambulerande insamlingar av problemavfall, där energisparlampor kan deponeras. Sammanlagt kan energisparlampor alltså återlämnas vid omkring tusen inlämningsställen i hela landet. I samband med totalreformen av avfallslagen kommer man att diskutera en precisering av ansvarsfördelningen mellan handeln och andra distributörer så, att konsumenterna enklare ska kunna göra sig av med sina energisparlampor än vad som nu är fallet. I samma sammanhang är det också skäl att se över 6 och 7 i miljöskyddsförordningen för att förenhetliga de begrepp som används i punkterna om avfallshantering med formuleringarna i den egentliga avfallslagen och därmed sammanhängande förordningar. Dessutom har man för avsikt att vid behandlingen av förslaget till ändring av direktivet om avfall som utgörs av eller innehåller elektriska eller elektroniska produkter (KOM (2008) 810 slutlig) föreslå, att det i direktivet om elektriska och elektroniska anordningar ska införas motsvarande bestämmelser som i direktivet om batterier och ackumulatorer, vilket skulle befria mottagarna av de produkter i fråga som upprätthålls av distributörerna från tillståndsskyldighet i fråga om ur bruk tagna energisparlampor och andra elektriska och elektroniska produkter som använts i hushållet. Detta skulle underlätta distributörernas möjligheter att upprätta mottagningsställen. Helsingfors den 25 mars 2009 Miljöminister Paula Lehtomäki 6