Till riksdagens talman

Transkript

1 SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 542/2004 rd Rätten till barnbidragets ensamförsörjartillägg Till riksdagens talman Barnbidraget är enligt lag ett ur statliga medel erlagt stöd för underhåll av ett barn, som är bosatt i Finland och som inte har fyllt 17 år (1 barnbidragslagen, 796/1992, såsom den lyder i lag 1234/1993). Enligt 7 barnbidragslagen (såsom den lyder i lag 1226/2003) är barnbidraget för närvarande 100 euro per barn och kalendermånad. För barn till ensamförsörjande betalas barnbidraget förhöjt med 36,60 euro. Med en ensamförsörjande avses en person som har rätt att lyfta barnbidrag och som i början av betalningsmånaden för barnbidraget inte lever i äktenskap eller som före betalningsmånadens början har flyttat ifrån sin make i syfte att upphöra med samlevnaden. Därtill tillägger lagen att en person som lever i ett samboförhållande inte heller skall anses vara ensamförsörjande. 46 äktenskapslagen (234/1929, såsom den lyder i lag 411/1987) poängterar att vardera maken i ett äktenskap skall bidra till familjens gemensamma hushåll och makarnas underhåll. Tredje momentet (såsom det lyder i lag 704/1975) tillägger att bestämmelserna om barnens rätt till underhåll uteslutande hittas i lagen om underhåll för barn (704/1975, nedan: underhållslagen). Barnen har enligt lag rätt till ett tillräckligt underhåll med vilket avses tillgodoseende av deras materiella och andliga behov som motsvarar deras utvecklingsnivå, den vård och utbildning de behöver samt härav föranledda kostnader (1 underhållslagen). I enlighet med 2 underhållslagen är det barnets föräldrar som efter sin förmåga bär ansvaret för barnens underhåll. Ovan nämnda innebär i korthet att barnets föräldrar svarar för barnets underhåll och gifta makar bidrar till ett gemensamt hushåll och makarnas underhåll. Med hänvisning till ovan nämnda rimmar definitionen på ensamförsörjande rätt illa med bestämmelserna om underhållsskyldighet i både äktenskapslagen och underhållslagen. För det första har en person som lever i äktenskap, liksom ovan beskrevs, en underhållsskyldighet beträffande familjens gemensamma hushåll och den andra maken. Rätten till ensamförsörjartillägget upphör dock kategoriskt direkt i samband med att personen ingår ett äktenskap. Detta leder till snedvridningar i situationer där makarna av andra i lag eller av levnadssituationen föranledda orsaker inte har möjlighet att bilda ett gemensamt hushåll. Ett typexempel är en ensamförsörjande som gifter om sig med en utlänning, vilken av orsak eller annan inte får uppehållstillstånd i Finland. För det andra finns inte någon allmän underhållsskyldighet gentemot makens barn att hittas i den finländska lagstiftningen. Genom lag 411/1987 ströks denna underhållsskyldighet enkom ur äktenskapslagen. Detta innebär ingalunda att det kan göras någon skillnad på barnen inom en familj i vilken det finns barn som har olika biologiska föräldrar. I enlighet med jämlikhetsprincipen skall barn i en och samma familj alltid bemötas jämbördigt. Men det som är relevant är att den andra maken inte kan krävas på något underhållsbidrag. Även om makarna i nyfamiljer i praktiken även underhåller den andra makens barn kan man inte förbise de situationer då så inte sker. Det är oskäligt att systemet är upp- Version 2.0

2 byggt på ett sätt där barn faller igenom bara för att de officiellt anses leva i en familj med två försörjare men ekonomiskt i praktiken lever tillsammans med en ensamförsörjare. Med hänvisning till det som anförs ovan får vi i den ordning 27 riksdagens arbetsordning föreskriver ställa följande spörsmål till den minister saken gäller: Vad ämnar regeringen göra för att revidera definitionen för termen "ensamförsörjande" så att den är förenlig med bestämmelserna om underhållsskyldighet i annan lagstiftning? Helsingfors den 22 juni 2004 Mikaela Nylander /sv Christina Gestrin /sv Nils-Anders Granvik /sv Eva Biaudet /sv Pehr Löv /sv 2

3 Suomennos KK 542/2004 vp Mikaela Nylander /r ym. KIRJALLINEN KYSYMYS 542/2004 vp Oikeus lapsilisän yksinhuoltajalisään Eduskunnan puhemiehelle Suomessa asuvan alle 17-vuotiaan lapsen elatusta varten maksetaan tukena valtion varoista lapsilisää (lapsilisälain 796/1992 1, sellaisena kuin se on laissa 1234/1993). Lapsilisälain 7 :n (sellaisena kuin se on laissa 1226/2003) mukaan lapsilisä on tällä hetkellä 100 euroa lasta kohden kalenterikuukaudessa. Yksinhuoltajan lapsesta lapsilisä maksetaan korotettuna 36,60 eurolla kalenterikuukaudessa. Yksinhuoltajalla tarkoitetaan lapsilisän nostamiseen oikeutettua henkilöä, joka ei lapsilisän maksukuukauden alkaessa ole avioliitossa tai joka ennen maksukuukauden alkua on muuttanut puolisostaan erilleen yhteiselämän lopettamiseksi. Lisäksi laki lisää, että avoliitossa elävää henkilöä ei pidetä yksinhuoltajana. Avioliittolain (234/1929) 46 (sellaisena kuin se on laissa 411/1987) korostaa, että kummankin puolison tulee ottaa osaa perheen yhteiseen talouteen ja puolisoiden elatukseen. Kolmas momentti (sellaisena kuin se on laissa 704/1975) lisää, että säännökset lapsen oikeudesta elatukseen ovat lapsen elatuksesta annetussa laissa (704/1975). Lain mukaan lapsella on oikeus riittävään elatukseen, mikä käsittää lapsen kehitystason mukaisten aineellisten ja henkisten tarpeiden tyydyttämisen, lapsen tarvitseman hoidon ja koulutuksen sekä tästä aiheutuvat kustannukset (laki lapsen elatuksesta, 1 ). Lapsen elatuksesta annetun lain 2 :n mukaan lapsen vanhemmat vastaavat lapsen elatuksesta kykynsä mukaan. Edellä mainittu merkitsee lyhykäisyydessään, että lapsen vanhemmat vastaavat lapsen elatuksesta ja avioliitossa olevat puolisot ottavat osaa yhteiseen talouteen ja puolisoiden elatukseen. Edellä sanottuun viitaten yksinhuoltajan määritelmä on varsin huonosti sopusoinnussa sekä avioliittolain että lapsen elatuksesta annetun lain elatusvelvollisuutta koskevien säännösten kanssa. Ensinnäkin avioliitossa elävällä on, kuten edellä kuvattiin, perheen yhteistä taloutta ja toista puolisoa koskeva elatusvelvollisuus. Oikeus yksinhuoltajalisään loppuu kuitenkin heti siinä vaiheessa, kun henkilö solmii avioliiton. Tämä johtaa vinoutumiin tilanteissa, joissa puolisot laista tai elämäntilantesta johtuvista muista syistä eivät voi muodostaa yhteistä taloutta. Tyypillisenä esimerkkinä on yksinhuoltaja, joka menee uudelleen naimisiin ulkomaalaisen kanssa, joka ei syystä tai toisesta saa oleskelulupaa Suomessa. Toisaalta Suomen lainsäädännöstä ei löydy mitään yleistä elatusvelvollisuutta puolison lapsia kohtaan. Lailla 411/1987 tämä elatusvelvollisuus poistettiin nimenomaan avioliittolaista. Tämä ei suinkaan merkitse sitä, että voitaisiin tehdä ero lasten välillä perheessä, jossa on eri biologisten vanhempien lapsia. Yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti saman perheen lapsia on aina kohdeltava yhdenvertaisesti. Olennaista tässä kuitenkin on, että toiselta puolisolta ei voida vaatia elatusapua. Vaikka uusperheiden puolisot käytännössä myös elättävät toisen puolison lapsia, ei pidä jättää vaille huomiota tilanteita, joissa näin ei tapahdu. On kohtuutonta, että järjestelmä on rakennettu niin, että lapset joutuvat kärsimään ainoastaan sen vuoksi, että heidän katsotaan virallisesti elävän kahden huoltajan perheessä, vaikka he taloudellisesti elävät käytännössä yhdessä yksinhuoltajan kanssa. 3

4 Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitämme valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mitä hallitus aikoo tehdä termin "yksinhuoltaja" määritelmän uudistamiseksi siten, että se on yhdenmukainen muun lainsäädännön elatusvelvollisuutta koskevien säännösten kanssa? Helsingissä 22 päivänä kesäkuuta 2004 Mikaela Nylander /r Christina Gestrin /r Nils-Anders Granvik /r Eva Biaudet /r Pehr Löv /r 4

5 Ministerin vastaus KK 542/2004 vp Mikaela Nylander /r ym. Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Mikaela Nylanderin /r ym. näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 542/2004 vp: Mitä hallitus aikoo tehdä termin "yksinhuoltaja" määritelmän uudistamiseksi siten, että se on yhdenmukainen muun lainsäädännön elatusvelvollisuutta koskevien säännösten kanssa? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Lapsilisälain (796/1992) 1 :n (1234/1993) mukaan Suomessa asuvan alle 17-vuotiaan lapsen elatusta varten maksetaan tämän lain mukaisesti valtion varoista lapsilisää. Yksinhuoltajille maksettavasta korotetusta lapsilisästä säädetään lain 7 :ssä (1226/2003), jonka mukaan yksinhuoltajan lapsesta lapsilisä maksetaan korotettuna 36,60 eurolla kalenterikuukaudessa. Saman pykälän mukaan yksinhuoltajalla tässä laissa tarkoitetaan lapsilisän nostamiseen oikeutettua henkilöä, joka ei lapsilisän maksukuukauden alkaessa ole avioliitossa tai joka ennen maksukuukauden alkua on muuttanut puolisostaan erilleen yhteiselämän lopettamiseksi. Yksinhuoltajana ei kuitenkaan pidetä henkilöä, joka avioliittoa solmimatta jatkuvasti elää yhteisessä taloudessa avioliitonomaisissa olosuhteissa toisen henkilön kanssa. Yksinhuoltajakorotus tuli lapsilisälakiin vuoden 1994 perhetukiuudistuksen yhteydessä, jolloin perhepoliittiset verovähennykset pääosin poistettiin ja tuki ohjattiin muulla tavoin lapsiperheiden käyttöön. Lapsilisälaista eduskunnalle annetun hallituksen esityksen (HE 75/1993 vp) yleisperusteluissa todetaan, että yksinhuoltajilta poistettaisiin ehdotuksen mukaan muiden lapsiperheiden verovähennysten ohella myös heitä erikseen koskeva kunnallisverotuksen yksinhuoltajavähennys. Tästä syystä yksinhuoltajien aseman turvaamiseksi lapsilisää alettiin maksaa heille korotettuna, ja korotus oli jokaisesta lapsesta samansuuruinen. Muutos merkitsi monilapsisten yksinhuoltajien aseman paranemista. Korotettuna maksettavan lapsilisän tulivat saamaan vain varsinaiset yksinhuoltajat. Avoliitossa eläville korotusta ei maksettaisi. Hallituksen esityksessä korostettiin, että yksinhuoltajuuden käsite määriteltäisiin lapsilisälaissa muissa sosiaaliturvalaeissa olevien vastaavien säännösten mukaisesti. Säännöksen tarkoituksena oli turvata se, että yksinhuoltajan lapsesta korotettuna maksettavan lapsilisän saisivat ainoastaan lasta tosiasiallisesti yksinään huoltavat lapsilisän nostajat. Tämän johdosta lapsilisälain yksinhuoltajamäärittely ei ole yhdenmukainen avioliittolain (234/1929) sekä lapsen elatuksesta annetun lain (704/1975) elatusvelvollisuutta koskevien säännösten kanssa. Hallituksella ei ole suunnitelmia yksinhuoltajamäärittelyn osalta muuttaa voimassa olevaa lainsäädäntöä. Useissa yhteyksissä on kuitenkin noussut esille tarve arvioida uudelleen, onko lapsilisäjärjestelmä oikea yksinhuoltajille kohdentuvan tuen kanavoimisjärjestelmä. Sosiaali- ja terveysministeriön asettama Lapsilisätyöryhmä (STM 2000/26) esitti erillisen selvityksen tekemistä siitä, olisiko yksinhuoltajien tuki tarkoituksenmukaista ohjata jonkin muun kuin lapsilisäjärjestelmän kautta. Kansaneläkelaitoksen lapsilisän yksinhuoltajakorotuksen maksamisen kohdentumista selvittänyt työryhmä (Kansaneläkelaitos; Lapsilisän valtakunnallinen valvonta 5

6 Ministerin vastaus , loppuraportti ) esitti, että olisi syytä selvittää, olisiko jokin muu tukimuoto parempi tai tarkoituksenmukaisempi yksinhuoltajien tukemiseen. Sosiaali- ja terveysministeriö tulee asiaa selvittämään. Helsingissä 7 päivänä heinäkuuta 2004 Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä 6

7 Ministerns svar KK 542/2004 vp Mikaela Nylander /r ym. Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 542/2004 rd undertecknat av riksdagsledamot Mikaela Nylander /sv m.fl.: Vad ämnar regeringen göra för att revidera definitionen för termen "ensamförsörjande" så att den är förenlig med bestämmelserna om underhållsskyldighet i annan lagstiftning? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Enligt 1 (1234/1993) i barnbidragslagen (796/1992) betalas det barnbidrag av statliga medel för underhåll av ett barn som är bosatt i Finland och som inte fyllt 17 år. Bestämmelser om förhöjt barnbidrag till ensamförsörjare finns i 7 (1226/2003). Enligt paragrafen betalas barnbidraget höjt med 36,60 euro per kalendermånad för en ensamförsörjares barn. I samma paragraf sägs vidare att med ensamförsörjare avses i denna lag en person som har rätt att lyfta barnbidrag och som i början av betalningsmånaden för barnbidraget inte lever i äktenskap eller som före betalningsmånadens början har flyttat från sin make i syfte att upphöra med samlevnaden. Som ensamförsörjare anses dock inte en person som utan att ingå äktenskap fortgående lever tillsammans med en annan person i gemensamt hushåll under förhållanden av äktenskapsliknande karaktär. Förhöjningen för ensamförsörjare togs in i lagen i samband med en reform av familjstödet Då avskaffades de familjepolitiska skatteavdragen så gott som helt och hållet och stödet gavs ut på andra sätt till barnfamiljer. I den allmänna motiveringen till en regeringsproposition till riksdagen som bland annat gäller barnbidragslagen (RP 75/1993 rd) framhålls att förslaget för ensamförsörjare inte bara slopar de skatteavdrag som också andra barnfamiljer går miste om utan också det särskilda ensamförsörjaravdraget i kommunalbeskattningen. Av den anledningen och för att trygga ensamförsörjarnas villkor skulle barnbidraget enligt propositionen betalas med förhöjning till ensamförsörjare. Förhöjningen var lika stort för varje barn. Ändringen innebar att ensamförsörjare med flera barn fick en bättre situation. Bara egentliga ensamförsörjare skulle ha rätt att få förhöjt barnbidrag, och förhöjningen gällde inte sambor. I propositionen framhöll regeringen att begreppet ensamförsörjare definieras i barnbidragslagen i enlighet med motsvarande bestämmelser i andra lagar om social trygghet. Syftet med bestämmelsen var att säkerställa att bara barnbidragstagare som de facto har hand om barnet ensamma skulle få det förhöjda barnbidraget som var avsett för ensamförsörjare. Av denna anledning stämmer definitionen av ensamförsörjare i barnbidragslagen inte överens med bestämmelserna om underhållsskyldighet i äktenskapslagen (234/1929) och lagen om underhåll för barn (704/1975). Regeringen har inga planer på att ändra den gällande lagstiftningen vad beträffar definitionen på ensamförsörjare. I många sammanhang har det dock kommit fram att det kan behöva prövas på nytt om barnbidragssystemet är rätt kanal för stödet till ensamförsörjare. En arbetsgrupp för barnbidraget (SHM 2000/26) tillsatt av social- och hälsovårdsministeriets har föreslagit att det skall utredas separat om stödet till ensamförsörjare lämpligen kunde kanaliseras via något annat system än barnbidragssystemet. En arbetsgrupp vid Folkpensionsanstalten har utrett hur ensamförsörjarförhöjningen till barnbidraget be- 7

8 Ministerns svar talas ut (Folkpensionsanstalten; Lapsilisän valtakunnallinen valvonta , slutrapport ) och framhållit att det bör utredas om det finns någon annan stödform som lämpar sig bättre som stöd till ensamförsörjare. Social- och hälsovårdsministeriet kommer att utreda frågan. Helsingfors den 7 juli 2004 Omsorgsminister Liisa Hyssälä 8