Till riksdagens talman

Transkript

1 SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 1035/2012 rd Avskaffandet av kopplingen mellan medicinsk rehabilitering och handikappförmåner Till riksdagens talman Enligt lagen om Folkpensionsanstaltens rehabiliteringsförmåner och rehabiliteringspenningsförmåner, är handikappade människor berättigade till medicinsk rehabilitering anordnad av Folkpensionsanstalten, i fall de är berättigade till handikappbidrag med förhöjt eller med högsta belopp, vårdbidrag med förhöjt eller med högsta belopp för pensionstagare, eller handikappbidrag med högsta belopp för personer över 16 år för den tid sjukpensionen är vilande. Kriterierna i den nuvarande lagen utesluter sådana handikappade som inte är berättigade till de ovannämnda förmånerna, men som ändå har behov av rehabilitering på grund av deras handikapp. Sata-kommittén framställde redan 2009 att kopplingen mellan medicinsk rehabilitering och handikappförmånerna måste avskaffas. Kommittén konstaterade att den nuvarande praxisen kan leda till att rehabiliteringen i några fall inte riktas på ett ändamålsenligt sätt. Det finns situationer där en handikappad person har ett bestående och fortgående behov av rehabilitering, men som till exempel på grund av små belopp, bestående av särskilda kostnader orsakade av handikappet, inte får förhöjt handikappbidrag eller något handikappbidrag alls. Trots det har personen ändå handikapp som medför att hans eller hennes välmående kräver rehabilitering i någon form. I de här situationerna är det inte logiskt att rehabiliteringen är bunden till erhållandet av handikappbidraget. Finlands handikappolitiska program (VAMPO ) linjerar att möjligheten att avlägsna bindningen mellan den av FPA anordnade medicinska rehabiliteringen för personer med svår funktionsnedsättning och handikappförmånerna utreds under regeringsperioden Programmet hänvisar dessutom till FN:s konvention om rättigheter för personer med funktionsnedsättning, som Finland håller på att ratificera. Konventionen förpliktar konventionsstaterna att erbjuda sådan hälsoservice som personer med funktionsnedsättning behöver särskilt på grund av deras funktionsnedsättning (artikel 25) och att göra det möjligt för personer med funktionsnedsättning att uppnå och vidmakthålla största möjliga oberoende, full fysisk, mental, social och yrkesmässig förmåga samt fullt inkluderande och deltagande i livets alla aspekter (artikel 26). Både artikeln 25 och 26 betonar viktighet av tidig upptäckt, ändamålsenliga åtgärder och förebyggandet av vidare funktionsnedsättningar. I detta avseende är det viktigt att även de handikappade som inte är berättigade till handikappbidrag har möjlighet till rehabiliteringstjänster. Med hänvisning till det som anförs ovan får jag i den ordning 27 riksdagens arbetsordning föreskriver ställa följande spörsmål till den minister som saken gäller: Hur ska statsrådet garantera möjlighet till rehabilitering för alla handikappade enligt deras behov oberoende av om de får handikappbidrag eller inte, och Version 2.0

2 när ska statsrådet vidta åtgärder för att avskaffa kopplingen mellan medicinsk rehabilitering och handikappförmånerna? Helsingfors den 8 januari 2013 Peter Östman /kd 2

3 Suomennos KK 1035/2012 vp Peter Östman /kd KIRJALLINEN KYSYMYS 1035/2012 vp Lääkinnällisen kuntoutuksen ja vammaisetuuksien välisen kytkennän poistaminen Eduskunnan puhemiehelle Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain mukaan vammaisilla on oikeus Kansaneläkelaitoksen järjestämään lääkinnälliseen kuntoutukseen, jos he saavat korotettua tai ylintä vammaistukea, korotettua tai ylintä eläkettä saavan hoitotukea tai ylintä 16 vuotta täyttäneen vammaistukea työkyvyttömyyseläkkeen lepäämisajalta. Nykyisen lain ehdot sulkevat pois sellaiset vammaiset, joilla ei ole oikeutta edellä mainittuihin etuuksiin mutta jotka ovat kuitenkin kuntoutuksen tarpeessa vammansa vuoksi. Sata-komitea esitti jo vuonna 2009, että lääkinnällisen kuntoutuksen ja vammaisetuuksien välinen sidos tulee poistaa. Komitea totesi, että nykyinen käytäntö voi johtaa siihen, että kuntoutus ei kaikissa tapauksissa kohdennu tarkoituksenmukaisella tavalla. On tilanteita, joissa vammaisella on pysyvä ja jatkuva kuntoutuksen tarve, mutta hän ei esimerkiksi vamman aiheuttamien erityiskustannusten summan pienuuden vuoksi saa korotettua vammaistukea tai vammaistukea lainkaan. Tästä huolimatta henkilöllä on kuitenkin vamma, jonka vuoksi hänen hyvinvointinsa vaatii jonkinlaista kuntoutusta. Näissä tilanteissa ei ole johdonmukaista, että kuntoutus on sidoksissa vammaistuen saamiseen. Suomen vammaispoliittisen ohjelman (VAMPO ) linjauksen mukaan selvitetään mahdollisuus poistaa Kelan järjestämän vaikeavammaisten henkilöiden lääkinnällisen kuntoutuksen sidos vammaisetuuksiin hallituskaudella Ohjelmassa viitataan lisäksi vammaisten henkilöiden oikeuksista annettuun YK:n yleissopimukseen, jota Suomi on ratifioimassa. Sopimus velvoittaa sopimusvaltiot järjestämään ne terveydenhuoltopalvelut, joita vammaiset henkilöt tarvitsevat erityisesti vammaisuutensa vuoksi (25. artikla) ja mahdollistamaan, että vammaiset henkilöt voisivat saavuttaa ja säilyttää mahdollisimman suuren itsenäisyyden, täysimääräiset ruumiilliset, henkiset, sosiaaliset ja ammatilliset kyvyt sekä täysimääräisen osallisuuden ja osallistumisen kaikilla elämän alueilla (26. artikla). Sekä 25. että 26. artikla korostavat varhaisen tunnistamisen, tarkoituksenmukaisten toimenpiteiden ja uusien vammojen syntymisen estämisen tärkeyttä. Tässä mielessä on tärkeää, että myös vammaisilla, joilla ei ole oikeutta vammaistukeen, on mahdollisuus kuntoutuspalveluihin. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Miten valtioneuvosto takaa kaikille vammaisille mahdollisuuden kuntoutukseen heidän tarpeidensa mukaan riippumatta siitä, saavatko he vammaistukea vai eivät ja milloin valtioneuvosto ryhtyy toimenpiteisiin poistaakseen lääkinnällisen kuntoutuksen ja vammaisetuuksien välisen sidoksen? 3

4 Helsingissä 8 päivänä tammikuuta 2013 Peter Östman /kd 4

5 Ministerin vastaus KK 1035/2012 vp Peter Östman /kd Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Peter Östmanin /kd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 1035/2012 vp: Miten valtioneuvosto takaa kaikille vammaisille mahdollisuuden kuntoutukseen heidän tarpeidensa mukaan riippumatta siitä, saavatko he vammaistukea vai eivät ja milloin valtioneuvosto ryhtyy toimenpiteisiin poistaakseen lääkinnällisen kuntoutuksen ja vammaisetuuksien välisen sidoksen? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Vastuu lääkinnällisen kuntoutuksen järjestämisestä on julkisella terveydenhuollolla. Terveydenhuoltolain 29 :n perusteella kunnan on järjestettävä potilaan sairaanhoitoon liittyvä lääkinnällinen kuntoutus, johon kuuluu kuntoutusneuvonta ja kuntoutusohjaus, potilaan toiminta- ja työkyvyn sekä kuntoutustarpeen arviointi, kuntoutustutkimus, toimintakyvyn parantamiseen ja ylläpitämiseen tähtäävät terapiat sekä muut tarvittavat kuntoutumista edistävät toimenpiteet, apuvälinepalvelut, sopeutumisvalmennus sekä kuntoutusjaksot laitos- tai avohoidossa. Hoitoon pääsyä koskevat aikarajat koskevat myös lääkinnällistä kuntoutusta. Kunta vastaa myös potilaan lääkinnällisen kuntoutuksen suunnittelusta siten, että kuntoutus muodostaa yhdessä tarpeenmukaisen hoidon kanssa toiminnallisen kokonaisuuden. Lääkinnällisen kuntoutuksen tarve, tavoitteet ja sisältö on määriteltävä kirjallisessa yksilöllisessä kuntoutussuunnitelmassa. Kunta vastaa lisäksi kuntoutuspalvelun ohjauksesta ja seurannasta sekä nimeää potilaalle tarvittaessa kuntoutuksen yhdyshenkilön. Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen järjestäminen on kuitenkin edellä mainitusta poiketen säädetty Kansaneläkelaitoksen tehtäväksi. Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetussa laissa määritellään ne kriteerit, milloin vakuutettua pidetään lääkinnällistä kuntoutusta järjestettäessä vaikeavammaisena. Kuntoutusta saadakseen vakuutetun on täytettävä myös muut edellä mainitussa laissa säädetyt edellytykset, mukaan lukien kysymyksessä mainittu edellytys siitä, että vakuutettu saa vammaisetuuslaissa tarkoitettua korotettua tai ylintä vammaisetuutta. Kunnalla ei ole velvollisuutta järjestää vaikeavammaiselle kuntoutusta, jos se on Kansaneläkelaitoksen tehtävä. Kuntoutussuunnitelman tehnyt julkisen terveydenhuollon yksikkö on kuitenkin vastuussa kuntoutussuunnitelman toteuttamisesta, jos muu taho ei ole ryhtynyt suunnitelmassa tarkoitettuun kuntoutuksen. Jos vakuutettu ei täytä Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetussa laissa asetettuja edellytyksiä, hänen kuntoutuksestaan on ensisijassa vastuussa julkinen terveydenhuolto. Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen ja vammaisetuuksien välistä kytköstä on ehdotettu useissa eri yhteyksissä poistettavaksi. Muutosehdotusta on perusteltu muun muassa mahdollisuudella kohdentaa vaikeavammaisten lääkinnällistä kuntoutusta tehokkaammin ja oikea-aikaisemmin sekä varmistaa kuntoutuksen riittävä jatkuminen vammaisetuuksista huolimatta. Asiaa koskeva selvitys on tarkoitus käynnistää sosiaali- ja terveysministeriössä vielä tämän vuoden aikana. Vaikeavammaisten lääkinnälli- 5

6 Ministerin vastaus sen kuntoutuksen ja vammaisetuuksien välisen kytkennän poistaminen edellyttää kuntoutuksen myöntämisperusteiden uudelleen määrittelyä laissa ja sen perusteluissa. Jos vammaisetuuden saamista koskeva edellytys poistetaan, tulee tilalle löytää kriteerit, jotka määrittelevät riittävän tarkkarajaisesti sen kohderyhmän, jolla jatkossa olisi oikeus Kansaneläkelaitoksen järjestämään vaikeavammaisten lääkinnälliseen kuntoutukseen. Helsingissä 31 päivänä tammikuuta 2013 Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko 6

7 Ministerns svar KK 1035/2012 vp Peter Östman /kd Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 1035/2012 rd undertecknat av riksdagsledamot Peter Östman /kd: Hur ska statsrådet garantera möjlighet till rehabilitering för alla handikappade enligt deras behov oberoende av om de får handikappbidrag eller inte, och när ska statsrådet vidta åtgärder för att avskaffa kopplingen mellan medicinsk rehabilitering och handikappförmånerna? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Den offentliga hälso- och sjukvården ansvarar för ordnandet av medicinsk rehabilitering. Med stöd av 29 i hälso- och sjukvårdslagen ska kommunen ordna medicinsk rehabilitering i anslutning till sjukvård av patienter. Medicinsk rehabilitering omfattar rådgivning och handledning som gäller rehabilitering, utredning av patientens funktions- och arbetsförmåga och rehabiliteringsbehov, en rehabiliteringsundersökning, terapier som ska förbättra och upprätthälla funktionsförmågan och andra behövliga rehabiliteringsfrämjande åtgärder, hjälpmedelstjänster, anpassningsträning samt rehabiliteringsperioder inom sluten vård eller öppen vård. Tidsgränserna för att få vård gäller även medicinsk rehabilitering. Kommunen ansvarar också för planeringen av patientens medicinska rehabilitering så att rehabiliteringen bildar en funktionell helhet tillsammans med den vård som behövs. Behovet av medicinsk rehabilitering samt rehabiliteringens mål och innehåll ska anges i en individuell, skriftlig rehabiliteringsplan. Kommunen ansvarar dessutom för styrningen och övervakningen av rehabiliteringsservicen och utser vid behov en kontaktperson för patienten. Med avvikelse från det som sägs ovan har medicinsk rehabilitering för personer med svår funktionsnedsättning (gravt handikappade) dock angetts som en uppgift för Folkpensionsanstalten. I lagen om Folkpensionsanstaltens rehabiliteringsförmåner och rehabiliteringspenningförmåner fastställs kriterierna för när den försäkrade ska anses vara gravt handikappad då medicinsk rehabilitering ordnas. För att få rehabilitering ska den försäkrade också uppfylla de övriga villkor som anges i den lagen, inbegripet det villkor som nämns i spörsmålet, nämligen att den försäkrade får i lagen om handikappförmåner avsedd handikappförmån med förhöjt eller med högsta belopp. Kommunen är inte skyldig att ordna rehabilitering för personer med svår funktionsnedsättning om ordnandet hör till Folkpensionsanstaltens uppgifter. Den enhet inom den offentliga hälso- och sjukvården som har gjort upp rehabiliteringsplanen ansvarar dock för genomförandet av den, om inte någon annan part har inlett sådan rehabilitering som avses i planen. Om den försäkrade inte uppfyller villkoren enligt lagen om Folkpensionsanstaltens rehabiliteringsförmåner och rehabiliteringspenningförmåner, har den offentliga hälso- och sjukvården det primära ansvaret för hans eller hennes rehabilitering. Det har i flera olika sammanhang framställts att kopplingen mellan medicinsk rehabilitering för personer med svår funktionsnedsättning och handikappförmånerna bör slopas. Ändringsförslaget har motiverats med bland annat möjligheten att effektivare och i högre grad vid rätt tid- 7

8 Ministerns svar punkt inrikta den medicinska rehabiliteringen för personer med svår funktionsnedsättning samt säkerställa tillräcklig kontinuitet i rehabiliteringen oavsett handikappförmånerna. Avsikten är att en utredning om detta ska inledas vid social- och hälsovårdsministeriet ännu i år. För att kopplingen mellan medicinsk rehabilitering för personer med svår funktionsnedsättning och handikappförmånerna ska kunna slopas måste grunderna för beviljande av rehabilitering omdefinieras i lagen och i motiveringen till den. Om villkoret att en handikappförmån erhålls utgår, gäller det att i dess ställe ta in kriterier som tillräckligt noggrant fastställer den målgrupp som i fortsättningen har rätt att bli delaktig av den medicinska rehabilitering för personer med svår funktionsnedsättning som Folkpensionsanstalten ordnar. Helsingfors den 31 januari 2013 Social- och hälsovårdsminister Paula Risikko 8