Till riksdagens talman

Transkript

1 SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 327/2007 rd Utbetalandet av utkomststöd och serviceboende Till riksdagens talman Många kommuner köper olika former av serviceboende som erbjuds i eller av andra kommuner. Detta kan skapa problem gällande exempelvis utbetalningen av utkomststöd. Kommuner som erbjuder serviceboende blir tvungna att betala utkomststöd till en person som inte är skriven i kommunen, i och med att den kommun där en person varaktigt vistas, enligt lagen om utkomststöd, är skyldig att betala utkomststöd. Detta leder till kostnader som inte tas i beaktande i statsandelssystemet. Problemet med utbetalningen av utkomststöd till personer som inte är skrivna i den kommun de varaktigt vistas är inget nytt fenomen. Många kommuner har olika former av servicehem för personer med olika vårdbehov. Servicehemmen kan vara både privata och kommunala. För personer som bor på dessa servicehem uppstår det lätt kostnader, exempelvis läkemedelskostnader, som de inte klarar av utan utkomststöd. Enligt lagen om utkomststöd beviljas utkomststöd av den kommun inom vilken personen stadigvarande vistas. I detta fall kommunen där serviceboendet finns. Enligt lagen om hemkommun byts inte hemkommunen om boendet i en annan kommun beror på vård eller omsorg. I ett beslut av högsta förvaltningsdomstolen (KHO:2006:47) sägs det att eftersom person X bott stadigvarande i den kommun där serviceboendet är beläget, är kommunen i fråga härmed skyldig att betala utkomststöd till person X. Högsta förvaltningsdomstolen konstaterar dock i sina motiveringar att det i vissa fall kan resultera i orimliga konsekvenser för kommuner med exempelvis serviceboende. Kostnaderna koncentreras till kommuner som erbjuder service eller som har många privata tjänsteproducenter. HFD konstaterar vidare i sina motiveringar att social- och hälsovårdsministeriets familje- och socialavdelning i ett utlåtande från år 2005 konstaterat att praxisen bland förvaltningsdomstolarna i avgörande angående utbetalandet av utkomststöd varierar. I vissa fall har förvaltningsdomstol ansett att den kommun inom vars gränser en person varaktigt vistas, inte är skyldig att betala utkomststöd om personen inte själv valt att vistas i kommunen. Vilket kan vara fallet i frågan om serviceboende. Praxis varierar alltså. För att undvika att kommuner med vårdhem oskäligt drabbas av utbetalande av utkomststöd borde regeringen utreda huruvida det skulle vara ändamålsenligt att ändra på lagstiftningen i fråga så att den kommun i vilken person är skriven skulle stå för utbetalande av utkomststöd. Eller genom att via statsandelssystemet beakta situationer av nyss beskrivna slag. Med hänvisning till det som anförs ovan får jag i den ordning 27 riksdagens arbetsordning föreskriver ställa följande spörsmål till den minister som saken gäller: Vad avser regeringen göra för att kommuner med olika typer av serviceboende inte oskäligt drabbas av utbetalande av utkomststöd till personer som inte är skrivna i ifrågavarande kommun? Version 2.1

2 Helsingfors den 27 september 2007 Mikaela Nylander /sv 2

3 Suomennos KK 327/2007 vp Mikaela Nylander /r KIRJALLINEN KYSYMYS 327/2007 vp Toimeentulotuen maksaminen ja palveluasuminen Eduskunnan puhemiehelle Monet kunnat ostavat erityyppistä palveluasumista, jota tarjotaan toisissa kunnissa tai jonka tarjoajina ovat toiset kunnat. Tämä saattaa aiheuttaa ongelmia esim. toimeentulotuen maksamisessa. Palveluasumista tarjoavat kunnat joutuvat maksamaan toimeentulotukea henkilölle, joka ei ole kirjoilla kunnassa sillä perusteella, että kunta, jossa henkilö vakinaisesti oleskelee, on toimeentulotukilain mukaan velvollinen maksamaan toimeentulotukea. Tämä johtaa kustannuksiin, joita ei oteta huomioon valtionosuusjärjestelmässä. Toimeentulotuen maksamiseen liittyvät ongelmat henkilöille, jotka eivät ole kirjoilla siinä kunnassa, jossa he vakinaisesti oleskelevat, ei ole uusi ilmiö. Monilla kunnilla on erityyppisiä palvelukoteja henkilöille, joilla on erilaisia hoitotarpeita. Palvelukodit voivat olla sekä yksityisiä että kunnallisia. Näissä palvelukodeissa asuville henkilöille syntyy helposti kustannuksia, esim. lääkekustannuksia, joista he eivät selviä ilman toimeentulotukea. Toimeentulotukilain mukaan toimeentulotuen myöntää se kunta, jossa henkilö vakinaisesti oleskelee, tässä tapauksessa siis kunta, jossa palveluasuminen järjestetään. Kotikuntalain mukaan kotikunta ei vaihdu, jos asuminen toisessa kunnassa johtuu hoidosta tai hoivasta. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä (KHO:2006:47) todetaan, että kun henkilö X on oleskellut vakinaisesti toisessa kunnassa sijaitsevassa palvelukodissa, niin kyseinen kunta on siten velvollinen maksamaan toimeentulotukea henkilölle X. Korkein hallinto-oikeus toteaa kuitenkin perusteluissaan, että tämä saattaa joissakin tapauksissa johtaa kohtuuttomaan lopputulokseen kuntien kannalta, joilla on esim. palveluasumista. Kustannukset kohdistuvat kuntiin, jotka tarjoavat palvelua tai joilla on monia yksityisiä palveluntuottajia. KHO toteaa edelleen perusteluissaan, että sosiaali- ja terveysministeriön perhe- ja sosiaaliosasto on vuonna 2005 antamassaan lausunnossa todennut, että hallinto-oikeuksien ratkaisukäytäntö vaihtelee toimeentulotuen maksamisen osalta. Eräissä tapauksissa hallinto-oikeus on katsonut, että kunta, jonka alueella henkilö vakinaisesti oleskelee, ei ole velvollinen maksamaan toimeentulotukea, jos henkilö itse ei ole valinnut kunnassa oleskelemista. Asia voi olla näin palveluasumistapauksissa. Käytäntö siis vaihtelee. Estääkseen toimeentulotukien maksamisen kohdistumisen kohtuuttomasti kuntiin, joilla on hoitokoteja, hallituksen tulisi selvittää, olisiko tarkoituksenmukaista muuttaa kyseistä lainsäädäntöä siten, että kunta, jossa henkilö on kirjoilla, vastaisi toimeentulotuen maksamisesta. Tai sitten pitäisi ottaa valtionosuusjärjestelmän kautta edellä kuvatun kaltaiset tilanteet huomioon. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: 3

4 Mitä hallitus aikoo tehdä, ettei toimeentulotuen maksaminen henkilöille, jotka eivät ole kirjoilla asianomaisessa kunnassa, kohdistu kohtuuttomasti kuntiin, jotka järjestävät erityyppistä palveluasumista? Helsingissä 27 päivänä syyskuuta 2007 Mikaela Nylander /r 4

5 Ministerin vastaus KK 327/2007 vp Mikaela Nylander /r Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Mikaela Nylanderin /r näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 327/2007 vp: Mitä hallitus aikoo tehdä, ettei toimeentulotuen maksaminen henkilöille, jotka eivät ole kirjoilla asianomaisessa kunnassa, kohdistu kohtuuttomasti kuntiin, jotka järjestävät erityyppistä palveluasumista? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Toimeentulotuki (1412/1997) on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata henkilön ja perheen välttämätön toimeentulo ja edistää itsenäistä selviytymistä. Toimeentulotuen myöntää sen kunnan toimielin, jonka alueella henkilö tai perhe vakinaisesti oleskelee. Jos henkilö tai perhe muutoin kuin satunnaisesti oleskelee useammassa kuin yhdessä kunnassa, toimeentulotuen myöntää sen kunnan toimielin, jonka alueella oleskelusta henkilön tai perheen menot johtuvat. Kunnan järjestämisvastuu toimeentulotuen myöntämisessä on sidottu vakinaisen oleskelun käsitteeseen. Korkein hallinto-oikeus on antanut heinäkuussa 2006 kaksi kunnan järjestämisvastuuta koskevaa ratkaisua. Sosiaali- ja terveysministeriön antamien toimeentulotukiohjeiden mukaan (2007:11) yhteistä näissä ratkaisuissa oli se, että oleskelu kunnassa oli tarkoitettu pitkäaikaiseksi ja henkilöllä oli vakinainen asunto oleskelukunnassa. Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvelvollisuus säilyy sosiaalihuoltolain ja kansanterveyslain mukaisesti henkilön kotikunnalla siitä huolimatta, että toimeentulotuen järjestämisvelvollisuus saattaa joissakin tapauksissa siirtyä oleskelukunnalle. Jos henkilön oleskelu toisessa kunnassa on tarkoitettu määräaikaiseksi eikä henkilöllä ole vakituista asuntoa kunnassa, vaan oleskelu perustuu vakinaisen oleskelukunnan sijoittamana esimerkiksi maksusitoumuksella päihdehuoltolain tai muun lain mukaan järjestettävään kuntoutukseen, toimeentulotuen järjestämisvastuu ei siirry palvelua antavan yksikön sijaintikunnalle. Palveluasuntoon sijoittava kunta päättää asukkaalta perittävän palveluasumismaksun suuruudesta. Toimeentulotuen tarpeeseen vaikuttaa merkittävästi se, minkä suuruisia asiakasmaksuja kunta perii asiakkaalta. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (734/1992) 11 :n mukaan sosiaalihuollon palveluista määrätty maksu ja terveydenhuollon palveluista henkilön maksukyvyn mukaan määrätty maksu on jätettävä perimättä tai sitä on alennettava siltä osin kuin maksun periminen vaarantaa henkilön tai perheen toimeentulon edellytyksiä tai henkilön lakisääteisen elatusvelvollisuuden toteuttamista. Sosiaalihuollon palveluista perittävän maksun ja terveydenhuollon tulosidonnaisen maksun alentaminen on siten aina ensisijaista toimeentulotuen myöntämiseen nähden. Toimeentulotukea myönnettäessä otetaan huomioon perustoimeentulotukimenot, joita ovat perusosalla (7 a ) katettavat menot ja muut perusmenot (7 b ) sekä täydentävänä toimeentulotukena (7 c ) myönnettävät tarpeellisen suuruisina huomioon otettavat menot. Muihin perusmenoihin sisältyvät asumistukilain 6 :n mukaiset asumismenot, taloussähköstä ja kotivakuutuksesta aiheutuvat menot sekä vähäistä suuremmat terveydenhuoltomenot, joihin myös lääkekustannukset sisältyvät. 5

6 Ministerin vastaus Valtio korvaa osan kuntien maksamista toimeentulotukimenoista kunnille. Korvausjärjestelmä muutettiin osittain kustannusperusteiseksi vuoden 2006 alusta, mikä osaltaan helpottaa kuntien asemaa kysymyksessä tarkoitetussa tilanteessa. Kustannusperusteinen valtionosuus on 50 % kunnille aiheutuneista perustoimeentulotuen nettomenoista. Täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen menot sisältyvät kuntien saamaan ns. laskennallisiin valtionosuusmenoihin, joista valtion osuus on noin kolmannes. Kaikista kuntien maksamista toimeentulotuen menoista noin 90 % on käytetty perustoimeentulotukimenoihin. Näin ollen se kunta, joka on maksanut toimeentulotukea lääkekustannuksiin toisen kunnan sijoittamalle palvelutaloasukkaalle, saa maksamansa tuen nettomenoista puolet valtionosuutena takaisin. Toimeentulotukijärjestelmän kehittämistarpeet arvioidaan sosiaaliturvan uudistamiseksi asetetussa SATA-komiteassa. Helsingissä 22 päivänä lokakuuta 2007 Peruspalveluministeri Paula Risikko 6

7 Ministerns svar KK 327/2007 vp Mikaela Nylander /r Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 327/2007 rd undertecknat av riksdagsledamot Mikaela Nylander /r: Vad avser regeringen göra för att kommuner med olika typer av serviceboende inte oskäligt drabbas av utbetalande av utkomststöd till personer som inte är skrivna i ifrågavarande kommun? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Utkomststödet (1412/1997) är ett ekonomiskt stöd inom socialvården som beviljas i sista hand och syftet med det är att trygga en persons och familjs utkomst och främja möjligheterna att klara sig på egen hand. Utkomststödet beviljas av organet i den kommun inom vilken personen eller familjen stadigvarande vistas. Om personen eller familjen annat än tillfälligt vistas i flera kommuner än en, beviljas utkomststöd av organet i den kommun inom vilken personen eller familjen vistats då utgifterna uppkom. Kommunens ansvar vid beviljandet av utkomststöd har bundits vid begreppet stadigvarande vistelse. Högsta förvaltningsdomstolen meddelade i juli 2006 två avgöranden som gäller kommunens ansvar för att ordna utkomststöd. Enligt social- och hälsovårdsministeriets anvisningar om utkomststöd (2007:11) var det gemensamma i dessa avgöranden att vistelsen i kommunen var avsedd att vara långvarig och att personen hade en stadigvarande bostad i vistelsekommunen. Personens hemkommun kommer enligt socialvårdslagen och folkhälsolagen fortfarande att vara skyldig att ordna social- och hälsovårdstjänster oberoende av att skyldigheten att ordna utkomststöd i vissa fall kan övergå på vistelsekommunen. Om en persons vistelse i en annan kommun är avsedd att vara tidsbegränsad och personen inte har någon stadigvarande bostad i kommunen utan vistelsen bygger på att den stadigvarande vistelsekommunen t.ex. genom en betalningsförbindelse placerat personen i rehabilitering som ska ordnas enligt lagen om missbrukarvård eller någon annan lag, övergår inte ansvaret för att ordna utkomststöd på den kommun där serviceenheten är belägen. En kommun som placerar en person i en servicebostad beslutar om storleken på den serviceboendeavgift som ska tas ut hos invånaren. Behovet av utkomststöd påverkas i betydande grad av hur stora klientavgifter kommunen tar ut hos klienten. Enligt 11 i lagen om klientavgifter inom social- och hälsovården (734/1992) ska en avgift som fastställts för socialvårdsservice och en sådan avgift för hälsovårdsservice som bestämts enligt en persons betalningsförmåga efterskänkas eller nedsättas till den del förutsättningarna för personens eller familjens försörjning eller förverkligandet av personens lagstadgade försörjningsplikt äventyras av att avgiften tas ut. En nedsättning av den avgift som tas ut för socialvårdsservice och den inkomstbundna avgiften för hälsovård är således alltid primär i förhållande till beviljandet av utkomststöd. Då utkomststöd beviljas beaktas utgifter för grundläggande utkomststöd som är utgifter som täcks med en grunddel (7 a ) och övriga grundutgifter (7 b ) samt utgifter som i behövlig utsträckning beviljas som kompletterande utkomststöd (7 c ). I övriga grundutgifter ingår boendeutgifter enligt 6 i lagen om bostadsbidrag, kostnader för användning av hushållselektricitet, hemförsäkringspremier samt hälso- och sjuk- 7

8 Ministerns svar vårdsavgifter som inte är ringa och som även ingriper läkemedelskostnader. Staten ersätter kommunerna en del av utgifterna för utkomststödet. Ersättningssystemet ändrades och blev delvis kostnadsbaserat vid ingången av 2006, vilket för sin del underlättar kommunerna ställning i den situation som avses i frågan. Den kostnadsbaserade statsandelen utgör 50 % av kommunernas nettoutgifter för det grundläggande utkomststödet. Utgifterna för kompletterande och förebyggande utkomststöd ingår i kommunernas s.k. kalkylerade statsandelsutgifter, där statens andel utgör ungefär en tredjedel. Ungefär 90 % av kommunernas alla utkomststödsutgifter har använts till utgifter för grundläggande utkomststöd. Den kommun som har betalat utkomststöd för läkemedelskostnader till en servicehusinvånare som placerats av en annan kommun får på så vis tillbaka hälften av nettoutgifterna för stödet som statsandel. Behoven av att utveckla utkomststödssystemet bedöms i kommittén för reformeringen av den sociala tryggheten (SATA). Helsingfors den 22 oktober 2007 Omsorgsminister Paula Risikko 8