EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 25.1.2006 KOM(2006) 30 lopullinen II OSA/ DEL II KOMISSION TIEDONANTO KEVÄÄN EUROOPPA-NEUVOSTOLLE MEDDELANDE FRÅN KOMMISSIONEN INFÖR EUROPEISKA RÅDETS VÅRMÖTE AIKA KIRISTÄÄ TAHTIA DAGS ATT LÄGGA IN EN HÖGRE VÄXEL Maakatsaukset (Suomi) Kapitel om varje land (Finland) II OSA DEL II { Eri maita koskeva II osa on saatavilla kokonaisuudessaan englanniksi, ranskaksi ja saksaksi } { Den fullständiga versionen av "Del II: Kapitel om varje land" finns tillgänglig på franska, engelska och tyska } FI FI
SISÄLLYSLUETTELO FI...Error! Bookmark not defined. Maakatsausten tilastoliite - selitykset...3 Suomi... 6 Osa I: Yleisarvio... 6 Osa II: eri politiikan lohkoja koskevat arviot... 7 Osa III: Päätelmät... 9 Osa IV: Tilastotietoja... 10 Euroalue... 12 Osa I: Yleisarvio... 12 Osa II: Eri politiikan lohkoja koskevat arviot... 13 Osa III: Päätelmät... 16 Osa IV: Tilastotietoja... 17 SV... 18 Statistikbilaga till kapitlet om varje land förklarande anmärkningar... 18 Finland... 21 DEL I: Allmän bedömning... 21 DEL II: Bedömning av de enskilda politikområdena... 22 Del III: Slutsatser... 25 Del IV: Statistiska diagram och uppgift... 26 Euroområdet... 28 Del I: Allmän bedömning... 28 Del II: Bedömning av de enskilda politikområdena... 29 Del III: Slutsatser... 32 Del IV: Statistiska diagram och uppgifter... 32 FI 2 FI
Maakatsausten tilastoliite - selitykset Tilastoliitteessä esitetään 14 Euroopan tilastojärjestelmästä valittua rakenneindikaattoria. Kaikki rakenneindikaattorit käsittävä tietokanta, joka sisältää EU:n jäsenvaltioihin, EU:hun liittymässä oleviin maihin ja ehdokasmaihin, Yhdysvaltoihin, Japaniin ja ETA:n EFTAvaltioihin liittyviä tilastotietoja ja metatietoja, on yleisesti käytettävissä Eurostatin rakenneindikaattoreita koskevilla verkkosivuilla osoitteessa: http://europa.eu.int/comm/eurostat/structuralindicators. Kaikki 14 indikaattoria esitetään kunkin EU:n jäsenvaltion osalta yhden taulukon ja kahden kaavion avulla. 14 valikoitua indikaattoria Ostovoimakorjattu BKT asukasta kohti Bruttokansantuote (BKT) ostovoimastandardeina (OSV) (EU-25 = 100) Työn tuottavuus työntekijää kohti Ostovoimakorjattu BKT työntekijää kohti suhteessa EU-25:een (EU-25 = 100) Työllisyysaste Ikääntyvien työntekijöiden työllisyysaste T&K-bruttomenot 15 64-vuotiaiden työllisten osuus 15 64-vuotiaan väestön kokonaismäärästä 55 64-vuotiaiden työllisten osuus 55 64-vuotiaan väestön kokonaismäärästä T&K-bruttomenot prosentteina BKT:stä Nuorten koulutustaso Vähintään keskiasteen koulutuksen suorittaneiden 20 24- vuotiaiden osuus Suhteellinen hintataso Kotitalouksien loppukulutuksen suhteellinen hintataso välilliset verot mukaan luettuina (EU-25 = 100) Yritysinvestoinnit Kiinteän pääoman bruttomuodostus yksityissektorilla prosentteina BKT:stä Köyhyysriski sosiaalisten tulonsiirtojen jälkeen Alueellisten työllisyysasteiden hajonta Niiden henkilöiden osuus, joiden käytettävissä olevat tulot jäävät alle köyhyysriskirajan, joka on 60 prosenttia käytettävissä olevista kansallisista mediaanituloista Työllisyysasteiden variaatiokerroin (NUTS 2 -tason) alueilla kussakin maassa Pitkäaikaistyöttömyysaste Pitkäaikaistyöttömien (vähintään 12 kuukautta) prosenttiosuus kokonaistyövoimasta Kasvihuonekaasupäästöt yhteensä Kasvihuonekaasupäästöt indeksinä ja Kioton pöytäkirjan / neuvoston päätöksen mukaiset tavoitteet vuosiksi 2008 2012 (perusvuosi = 100) Talouden energiaintensiteetti Rahtiliikenteen määrä suhteessa BKT:hen Energian bruttokulutus maassa jaettuna BKT:llä (kiintein hinnoin, 1995 = 100), öljykiloekvivalentteina (kgoe) 1 000 euroa kohti Sisämaan rahtiliikenteen määrän indeksi suhteessa BKT:hen, tonni-km/bkt (kiintein hinnoin, 1995 = 100) FI 3 FI
Taulukko Maakohtaisessa taulukossa esitetään asianomaista maata ja EU-25:n keskiarvoja koskevat tiedot vuosilta 1999 2004. Ostovoimakorjattu BKT asukasta kohti, työn tuottavuus työntekijää kohti ja suhteellinen hintataso ilmaistaan nyt EU:n viimeisimmän laajentumisen seurauksena suhteessa EU-25:n keskiarvoon. Tästä syystä nämä tiedot eivät ole verrattavissa edellisvuosina julkaistuihin tietoihin, joiden osalta vertailukohtana oli EU-15 = 100. Taulukoissa on käytetty seuraavia merkkejä: b e p f sarja ei ole täydellinen; arvio; alustava arvo; ennuste; : ei saatavilla; - ei merkitystä. Kaaviot Edellä mainitut 14 indikaattoria esitetään kahtena kaaviona, joissa kulloinkin kyseessä olevan jäsenvaltion arvoa verrataan EU-25:n vastaavaan arvoon 1. Tämä tuo esille ne alat, joilla asianomainen jäsenvaltio menestyy Euroopan keskiarvoa paremmin tai huonommin. Köyhyysriskiä kuvaavalla indikaattorilla mitataan suhteellista köyhyyttä tietyssä maassa. EU-25:n keskiarvo on laskettu määrittämällä yksittäisten kansallisten arvojen väestöpainotettu keskiarvo. Kansallisten arvojen vertailu EU-25:n keskiarvoon voi tästä syystä aiheuttaa tulkintaongelmia ja antaa erilaisen vaikutelman kuin jos köyhyysriski olisi laskettu käyttämällä yhteistä viitearvoa. Sinä siirtymäaikana, jonka kuluessa kaikkien jäsenvaltioiden on määrä ryhtyä tuottamaan tietoja tulo- ja elinolotilastoja koskevan uuden EU-SILCasetuksen mukaisesti (vuodesta 2005 alkaen), tiedot indikaattoreita varten saadaan kansallisista lähteistä, jotka eivät ole täysin yhdenmukaisia. Tämän vuoksi vertailtavien tietojen aikasarjoissa voi olla katkoksia. Indikaattorien laskennassa käytetään tulomääritelmää, jonka piiriin eivät vuoteen 2007 saakka kuulu laskennalliset asuntotulot eivätkä asuntolainojen korkokulut. Indikaattorit on kaavioita varten jaettu kahteen ryhmään: ensimmäinen kaavio: indikaattorit, joiden osalta arvojen nousu osoittaa myönteistä kehitystä eli joiden osalta indeksiluvun 100 ylittävä arvo on EU- 25:een verrattuna suhteellisen hyvä saavutus; toinen kaavio: indikaattorit, joiden osalta arvojen lasku osoittaa myönteistä kehitystä eli joiden osalta indeksiluvun 100 alittava arvo on EU-25:een verrattuna suhteellisen hyvä saavutus. 1 Kaaviossa käytetyt arvot = tämänhetkinen kansallinen arvo / tämänhetkinen EU-25:n arvo * 100. FI 4 FI
Kaavioista näkyvät myös EU:n kaksi keskeistä tavoitetta eli tutkimus- ja kehittämismenojen kasvattaminen 3 prosenttiin ja työllisyysasteen nostaminen 70 prosenttiin vuoteen 2010 mennessä. Aivan samoin kuin indikaattoreiden tapauksessa, joita verrataan EU:n arvoon, myös tavoitteet on muunnettu suhdeluvuksi, jonka avulla EU-tavoitetta verrataan EU-25:n tosiasialliseen arvoon vuonna 2004 (tai viimeisimpänä vuonna, jolta on käytettävissä tietoja). Tietolähteet Kaikki indikaattorit poimittiin Eurostatin tietokannasta 20. joulukuuta 2005. Tietolähteenä on Eurostat, lukuun ottamatta kasvihuonekaasupäästöjä koskevia tietoja (Euroopan ympäristökeskus sekä ilmaa ja ilmastonmuutosta käsittelevä alakohtainen keskus) ja T&Kbruttomenoja (Eurostat ja OECD). Eurooppa-neuvosto on kehottanut jäsenvaltioita vahvistamaan kansallisia tavoitteita, jotka koskevat työllisyysastetta ja T&K-bruttomenojen osuutta BKT:stä. Taulukossa esitetään tämän vuoksi kyseisiä indikaattoreita koskevat kansalliset tavoitteet, jotka ovat peräisin kansallisista uudistusohjelmista. Jäsenvaltioilla voi olla muitakin vastaavia tavoitteita. FI 5 FI
Suomi 1. Vuosina 1995 2000 Suomen talous kasvoi lähes 5 prosentin vuosivauhtia, mutta vuonna 2001 kasvu hidastui yleisen laskusuhdanteen myötä. Kasvu on kuitenkin pysynyt selvästi yli EU:n keskiarvon. Siitä huolimatta työn tuottavuuden kasvu työntekijää kohti on kuluneena vuosikymmenenä ollut vain hieman yli EU:n keskiarvon. Tilanne vaihtelee kuitenkin huomattavasti aloittain. Asukasta kohti laskettu bruttokansantuote oli 113 prosenttia EU:n keskiarvosta vuonna 2004. Työllisyysaste oli 67,6 prosenttia. Vuonna 2004 työttömyysaste oli 8,8 prosenttia eli hieman alle EU:n keskiarvon. OSA I: YLEISARVIO 2. Suomen kansalliseen toimenpideohjelmaan sisältyy kolme keskipitkän aikavälin haastetta: julkisen talouden kestävyys, kilpailukyvyn ja tuottavuuden parantaminen sekä työmarkkinoiden toiminnan tehostaminen. Tavoitteena on saada valtion talous tasapainoon vuoteen 2007 mennessä. Edellä mainitut haasteet on määritelty hyvin väljästi, ja ne ovat kytköksissä yhteentoista makro- ja mikrotalouden sekä työllisyyden painoalueeseen. Komissio on pääpiirteittäin yhtä mieltä toimenpideohjelmassa esitetystä tärkeimpien tavoitteiden analyysistä; se näkee merkittävänä haasteena myös kilpailun lisäämisen varsinkin palvelumarkkinoilla. 3. Toimenpideohjelmassa esitetään yleiskatsaus käynnissä ja suunnitteilla oleviin hallituksen poliittisiin toimiin. Ohjelmassa kuvataan tärkeimmät strategiset suuntaviivat ja viitataan niiden taustalla oleviin toimintapoliittisiin asiakirjoihin, joista selviää ehdotettujen toimien yksityiskohdat. Ohjelma kokoaa eri politiikan lohkot yhtenäisellä tavalla, ja siihen sisältyy kunnianhimoisia mutta saavutettavissa olevia määrällisiä tavoitteita, esimerkiksi työn tuottavuuden nostaminen vuosittain vähintään 2,5 prosenttia vuoteen 2010 asti ja 100 000 uuden työpaikan luominen vuoteen 2007 mennessä, mikä nostaisi työllisyysasteen noin 70 prosenttiin. Pitkän aikavälin tavoitteena on nostaa työllisyysaste vieläkin korkeammaksi, 75 prosenttiin vuoteen 2011 mennessä. Myös tutkimusinvestoinneille, koulunkäynnin keskeyttämisasteen alentamiselle sekä korkea-asteen koulutuksen aloittavien ja päättävien keski-iän alentamiselle on asetettu tavoitteet. Ohjelmassa selitetään, miten EU:n rakennerahastovaroja on tarkoitus käyttää näiden tavoitteiden edistämiseen. 4. Eri tahojen kuulemiseksi ja tunteen lisäämiseksi siitä, että vastuu ohjelmaasiakirjasta kuuluu sen tekijöille, on nähty paljon vaivaa; pyrkimykset ovat perustuneet osittain Suomen globalisaatiostrategiasta aiemmin käytyyn laajamittaiseen ja osallistavaan keskusteluun. Toimenpideohjelman laatimisesta vastasi ryhmä, johon kuuluivat asianomaiset ministeriöt ja pääministerin kanslia ja jota johti valtiovarainministeriön pääjohtaja. Sen yhteydessä kuultiin muita ministeriöitä, työmarkkinaosapuolia, paikallishallintoa, tiedeyhteisöä ja riippumattomia kansalaisjärjestöjä. Ohjelma esiteltiin Suomen eduskunnalle tiedotusmielessä. FI 6 FI
OSA II: ERI POLITIIKAN LOHKOJA KOSKEVAT ARVIOT Makrotalouspolitiikat 5. Poliittisena johtotavoitteena on varmistaa julkisen talouden kestävyys väestön ikärakenteen muuttuessa. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka Suomen makrotalouden suorituskyky onkin kokonaisuutena tarkasteltuna varsin hyvä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä edessä on uusia haasteita. Painoalueita ovat julkisten menojen hillitseminen, hyvinvointipalvelujen rahoittamiskyvystä huolehtiminen ja julkisen sektorin tuottavuuden kohentaminen. 6. Toimenpideohjelmaan sisältyy huolellisesti suunniteltu strategia julkisen sektorin toiminnan tehostamiseksi ja palvelun tarjonnan laadun parantamiseksi esimerkiksi keskushallinnolle laaditun julkisen sektorin tuottavuusohjelman, paikallishallinnoille laaditun tuloja ja menoja arvioivan peruspalveluohjelman sekä kunnallis- ja sosiaalipalvelujen rakenteiden uudistamista koskevan hankkeen avulla. Esimerkkejä muista käynnissä olevista toimista ovat eläkeuudistuksen porrastaminen ja keskushallinnon käyttörajojen säilyttäminen. Tavoitteena on palauttaa valtiontalouden tasapaino vuoteen 2007 mennessä sillä edellytyksellä, että talouskasvu jatkuu normaalina. Myös paikallishallintojen taloudenhoidossa pyritään tasapainoon, mutta sitä koskevia määrällisiä tavoitteita ei ole asetettu. 7. Toimenpideohjelmassa esiteltyjen toimenpiteiden täytäntöönpanon pitäisi pitkällä aikavälillä edistää julkisen talouden kestävyyttä ja vastausten löytymistä väestön ikääntymisestä aiheutuviin haasteisiin. Mikrotalouspolitiikat 8. Toimenpideohjelmassa painopisteitä ovat markkinoiden toiminta ja kilpailu, osaaminen ja innovointi, yrittäjyys, tieto- ja viestintätekniikat ja liikenneverkot sekä energia- ja ilmastopolitiikka. Ohjelmassa hahmotellaan useita hyödyllisiä mikrotalouspoliittisia toimenpiteitä kasvun ja työpaikkojen lisäämiseksi. 9. Suomessa yksi merkittävimmistä haasteista on kilpailu. Kuluttajahinnat ovat suhteellisen korkeat noin 25 prosenttia yli EU-25:n keskiarvon vuonna 2002 mikä selittynee osittain kilpailun puuttumisella eräiltä aloilta. Toimenpideohjelmassa viitataan säädöksiin, joilla suoraan estetään kilpailu apteekkipalvelujen alalla, liikenteessä ja rakennusteollisuudessa sekä säännellään kulutustavaramyymälöiden aukioloaikoja. Ohjelmassa näiden kysymysten ratkaisemiseksi ehdotetaan joitakin toimenpiteitä, muun muassa uutta lakia julkisista hankinnoista. Kilpailukysymyksiä analysoidaan useissa käynnissä olevissa tutkimushankkeissa. Ohjelmassa ei käsitellä yksityiskohtaisesti sitä, miten Suomi aikoo huolehtia siitä, että maan kilpailuviranomaisella on riittävät valtuudet poistaa jäljellä olevat avoimen kilpailun esteet ja että se toimii asiassa nopeasti ja päättäväisesti. 10. Vuonna 2003 tutkimus- ja kehitysmenojen yhteenlaskettu osuus Suomen bruttokansantuotteesta oli 3,5 prosenttia, mikä on selvästi yli EU:n vuodelle 2010 asettaman 3 prosentin kokonaistavoitteen. Yksityissektori rahoittaa tutkimus- ja kehitysmenoista noin 70 prosenttia. Toimenpideohjelmassa Suomen hallitus asettaa tavoitteekseen nostaa tutkimus- ja kehitysmenojen yhteenlasketun osuuden 4 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuosikymmenen loppuun mennessä. Julkisen FI 7 FI
tutkimus- ja kehitysrahoituksen on määrä kasvaa vuosittain 5 7 prosenttia samalla ajanjaksolla. Tämä tutkimukseen sitoutuminen ei kuitenkaan heijastu täysimääräisesti maan suorituskykyyn innovatiivisina tuotteina ja palveluina. Ohjelmaan sisältyy suunnitelmia jatkaa strategisten painopisteiden määrittelemistä tutkimusrahoituksen jakamisessa. Ohjelmassa korostetaan myös tutkimus- ja innovointijärjestelmän kansainvälistä ulottuvuutta. Ohjelmalla tuetaan samanaikaisesti osaamisen kasvattamista huipputeknologian tutkimuksessa ja innovointipolitiikan ulottamista palvelualalle. 11. Suomessa perustetaan yrityksiä huomattavasti vähemmän kuin EU:ssa keskimäärin siitäkin huolimatta, että perustamiseen liittyvät menettelyt ja siihen kuluva aika ovat jo nyt kansainvälisesti vertailtuna varsin suotuisat. Lisäksi vain harvat yritykset kasvavat lopulta keskisuuriksi tai suuriksi. Yrittäjyyden ja liiketoiminnalle suotuisan ympäristön edistämiseksi toimenpideohjelmassa viitataan valmisteilla olevaan, sääntelyn parantamiseen tähtäävään kansalliseen toimintasuunnitelmaan ja olemassa olevaan yritystoimintaohjelmaan. Ehdotetut toimet yksityisyrityksille aiheutuvien hallinnollisten kustannusten karsimiseksi edelleen ovat lupaavia. Myös yhtiö- ja pääomatuloverotuksen vuonna 2005 läpiviedyllä uudistuksella sekä varallisuusveron lakkauttamisella vuodesta 2006 pitäisi voida parantaa yrittäjyyden sekä pk-yritysten edellytyksiä. Lisäksi hallitus on aikeissa investoida 11,5 miljoonaa euroa lisää uudentyyppiseen riskipääomarahastoon. 12. Tieto- ja viestintätekniikan käyttöönoton ja tehokkaan käytön helpottamiseksi ehdotetaan monenlaisia toimia, muun muassa ohjelmien käynnistämistä kyseisen tekniikan käyttöönoton edistämiseksi pk-yrityksissä ja laajakaistatarjonnan lisäämistä. Toimenpideohjelmassa esitetään suunnitelmia ympäristöteknologian edistämiseksi ja sitoudutaan verotusrakenteen uudistamiseen kestävää kehitystä suosivalla tavalla. 13. Globalisaation lisääntyminen tuo mukanaan mahdollisuuksia ja haasteita Suomen teollisuuden avainaloille; toimenpideohjelmassa esitetty tutkimus- ja innovointijärjestelmän uudistaminen ja investointien lisääminen on tätä taustaa vasten aiheellista ja strategisesti tärkeää olkoonkin, että kyseisten alojen suorituskyky on jo ennestään vahva. Sääntelyn parantaminen, tieto- ja viestintätekniikka sekä ympäristöpoliittiset toimet ovat nekin potentiaalisia työpaikkojen ja kasvun lähteitä. Ohjelmassa ehdotetaan myös muita mikrotalouspolitiikkoja, mutta ei niin yksityiskohtaisesti, että niiden mahdollisia vaikutuksia voitaisiin arvioida kattavasti. Esimerkiksi kilpailun lisäämiseksi ehdotettujen toimien vaikutusten laajuudesta ei ole täyttä selvyyttä. Työllisyyspolitiikat 14. Toimenpideohjelmassa työllisyyden painoalueiksi määritellään työurien pidentäminen, verotus- ja etuusjärjestelmiin sisältyvien kannustimien parantaminen, palkan muodostuminen sekä työvoiman kysynnän ja tarjonnan tasapainottaminen. Toimien tavoitteena on lisätä työvoiman tarjontaa työikäisen väestön ikäjakauman molemmissa päissä. Komissio tukee tätä tavoitetta. FI 8 FI
15. Uusien työntekijöiden houkuttelemisessa ja työelämässä jo olevien siellä pitämisessä Suomi keskittyy ikääntyvien työntekijöiden työmarkkinoilla pitämiseen. Ikääntyvien työllisyysaste on noussut nopeasti viime vuosina, ja viimeaikaisilla eläkeuudistuksilla pitäisi voida nostaa työmarkkinoilta poistumisikää entisestään. Eläkeuudistusten vaikutuksia on kuitenkin seurattava tarkkaan ja lisätoimet saattavat olla tarpeen jäljellä olevien työssä jatkamisen pidikkeiden poistamiseksi. Vuoden 2006 talousarvioesityksessä on vahvistettu toimenpiteitä, joilla torjutaan varsinkin nuorten syrjäytymistä ja joilla työnteosta tehdään kannattavampaa verotus- ja etuusjärjestelmää kehittämällä. Aktiivisten työmarkkinatoimien täytäntöönpanon hajauttaminen työvoiman palvelukeskuksiin on järkevää ja voi osaltaan vähentää rakennetyöttömyyttä ja auttaa täyttämään työnantajien esittämiä taitovaatimuksia, tosin järjestelyn tehokkuuden varmistamiseksi sitä on seurattava tarkkaan. Toimenpideohjelmassa ainoastaan sivutaan työllistymiseen perustuvaa maahanmuuttoa, koska hallituksessa on parhaillaan hyväksyttävänä uusi maahanmuuttoa koskeva toimintaohjelma. 16. Toimenpideohjelmassa tunnustetaan se tosiasia, että työolojen parantaminen on tärkeä ennakkoehto, mikäli tuottavuutta ja työllisyysastetta halutaan nostaa. Tähän tähtääviä kokonaisvaltaisia ohjelmia ollaan panemassa täytäntöön. Suomessa omaksuttu lähestymistapa elinikäiseen oppimiseen on tasapainoinen ja hyvin kohdennettu, ja maa on jo saavuttanut yleissivistävää ja ammatillista koulutusta koskevat EU:n viitearvot. Koulunkäynnin lopettaminen liian varhain on keskeinen ratkaisua edellyttävä ongelma. Kokonaistavoitteeksi on asetettu, että vuoteen 2008 mennessä 60 prosenttia työikäisestä väestöstä osallistuu koulutukseen, kun vuonna 2000 luku oli 54 prosenttia. Tulosten maksimoimiseksi toimet on mahdollisesti keskitettävä työntekijöihin, joiden koulutustaso on matala. Ikääntyvän työvoiman ammatillisen liikkuvuuden edistämiseksi voitaisiin toteuttaa työssäoppimista samoin kuin tutkintotodistusten ja pätevyyden tunnustamista koskevia lisätoimia. 17. Toimenpideohjelmassa ehdotetut työllisyystoimet ovat omiaan edistämään työvoiman tarjonnan lisääntymistä ja rakennetyöttömyyden vähenemistä merkittävästi. Jotta kunnianhimoiseen 75 prosentin työllisyysasteeseen päästäisiin vuoteen 2011 mennessä, on kuitenkin syytä harkita lisätoimia ikääntyvien työntekijöiden kannustamiseksi pysymään työelämässä pidempään sekä maahanmuuttajien ja vammaisten integroimiseksi työmarkkinoille. OSA III: PÄÄTELMÄT 18. Yhdennettyjen suuntaviivojen mukaisesti Suomen kansallisessa toimenpideohjelmassa yksilöidään maan keskeisimmät haasteet ja vastataan niistä useimpiin. Keskipitkän aikavälin haasteita on kolme: julkisen talouden kestävyys, kilpailukyvyn ja tuottavuuden parantaminen sekä työmarkkinoiden toiminnan tehostaminen. Tavoitteeksi on lisäksi asetettu valtiontalouden tasapainottaminen vuoteen 2007 mennessä. Kilpailun lisääminen varsinkin palvelumarkkinoilla on kuitenkin huomattava haaste Suomelle, ja ohjelmassa siihen puututaan vain osittain. Kokonaisuutena ohjelma on johdonmukainen. Siinä asetetaan kunnianhimoisia mutta saavutettavissa olevia tavoitteita ja esitetään joukko konkreettisia ja tarkoituksenmukaisia poliittisia toimenpiteitä, joilla Suomen talouden viimeaikaista menestystä pyritään lujittamaan. FI 9 FI
19. Toimenpideohjelmaan sisältyy varsin yksityiskohtaisia tietoja aikatauluista, tavoitteista ja määrärahoista. Sidosryhmätasolla järjestetty laaja keskustelu Suomen globalisaatiostrategiasta ja sen pohjalta syntynyt omaksi kokemisen tunne kantavat varmasti hedelmää täytäntöönpanovaiheessa. 20. Ohjelman vahvuuksia ovat muun muassa: kiireellisyyden korostuminen julkisen talouden kestävyyden varmistamisessa, toimenpidekokonaisuus, jolla edistetään yrittäjyyttä ja parannetaan liiketoimintaympäristöä, vuoteen 2010 mennessä saavutettavaksi asetettu kunnianhimoinen 4 prosentin tavoite tutkimus - ja kehitysinvestoinneille, tutkimuksen aiempaa voimakkaampi eriyttäminen ja innovoinnin laajempi soveltaminen erityisesti palvelualalla. 21. Lisätoimia edellyttävät muun muassa: kilpailun lisääminen palvelumarkkinoilla ja uusien kannustimien kehittäminen ikääntyvien työntekijöiden pitämiseksi työelämässä pidempään. 22. Edellä esitetyn perusteella Suomea kehotetaan panemaan kansallinen toimenpideohjelmansa päättäväisesti täytäntöön. Vuonna 2006 laadittavassa ohjelman täytäntöönpanon seurantaraportissa olisi erityisesti kerrottava, mitä Suomessa on tehty 21. kohdan kysymysten osalta. Tässä yhteydessä komissio odottaa keskusteluja, joita se tulee käymään suomalaisviranomaisten kanssa osana uutta kasvun ja työllisyyden edistämiseksi solmittua kumppanuutta. OSA IV: TILASTOTIETOJA FI 10 FI
SUOMI FI EU-25 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2010 Kansallinen 1999 2000 2001 2002 2003 2004 tavoite Ostovoimakorjattu BKT asukasta kohti 111.5 113.6 113.2 112.7 111.7 112.8 100.0 100.0 100.0 100.0 100.0 100.0 2010 EUtavoite Työn tuottavuus työntekijää kohti 108.6 110.1 109.4 108.4 107.4 108.5 100.0 100.0 100.0 100.0 100.0 100.0 Työllisyysaste 66.4 67.2 68.1 68.1 67.7 67.6 70.0(2007) 61.9 62.4 62.8 62.8 62.9 63.3 70.0 Ikääntyvien työntekijöiden työllisyysaste 39.0 41.6 45.7 47.8 49.6 50.9 36.2 36.6 37.5 38.7 40.2 41.0 T&K-bruttomenot 3.21 3.38 3.38 3.43 3.48 3.51 4.0 1.87e 1.89e 1.93e 1.93e 1.92e 1.90pe 3.0 Nuorten koulutustaso 86.8 87.8b 86.5 86.2 85.2 84.6 74.8 76.3 76.1 76.5 76.5 76.6 Suhteellinen hintataso 124.3 123.0 122.8 124.4 125.9 122.9p 100.0 100.0 100.0 100.0 100.0 100.0p Yritysinvestoinnit 16.6 17.1 17.6 16.0 15.3 15.8 17.9 18.3 17.7 17.1 16.7 16.9 Köyhyysriski sosiaalisten tulonsiirtojen jälkeen 11.0 11.0 11.0b 11.0 11.0 11.0b : 16.0 15.0 15.0 15.0 16.0 Alueellisten työllisyysasteiden hajonta 6.7 6.8 7.0 6.7 6.1 5.5 13.3 13.4 13.5 13.3 12.9 12.2 Pitkäaikaistyöttömyysaste 3.0 2.8 2.5 2.3 2.3 2.1 4.1 3.9 3.8 3.9 4.0 4.1 Kasvihuonekaasupäästöt yhteensä 102.9 99.7 107.6 109.7 121.5 : 90.6 90.5 91.4 90.7 92.0 : Talouden energiaintensiteetti 276.0 260.1 263.8 272.2 280.7 : 214.9 208.8 209.7 206.5 209.5 : Rahtiliikenteen määrä suhteessa BKT:hen 97.6 99.3 94.2 95.1 91.4 91.3 100.7e 100.4e 99.4e 100.3e 99.7e 104.7e EU-25 = 100 Ostovoimakorjattu BKT asukasta kohti Työn tuottavuus työntekijää kohti Työllisyysaste Ikääntyvien työntekijöiden työllisyysaste T&K-bruttomenot Nuorten koulutustaso Yritysinvestoinnit 0 20 40 60 80 100 120 140 160 180 200 EU-25 = 100 Suhteellinen hintataso Köyhyysriski sosiaalisten tulonsiirtojen jälkeen Alueellisten työllisyysasteiden hajonta Pitkäaikaistyöttömyysaste Kasvihuonekaasupäästöt yhteensä Talouden energiaintensiteetti Rahtiliikenteen määrä suhteessa BKT:hen 0 20 40 60 80 100 120 140 160 180 200 1999 2000 2003 2004 EU-tavoitteet FI 11 FI
Euroalue 1. Sen jälkeen, kun Lissabonin strategia omaksuttiin vuonna 2000, euroalueen keskimääräinen vuosikasvu on ollut 1,8 prosenttia eli jäänyt jälkeen sen tärkeimmistä kilpailijoista. Työtuntia kohden laskettu tuottavuus nousi vuosittain 1,2 prosenttia jaksolla 1999 2003, tosin sen suuntaus oli laskeva. Työllisyysaste nousi 60,6 prosentista vuonna 1999 63 prosenttiin vuonna 2004, kun taas työttömyysaste laski hyvin vähän, 9,1 prosentista vuonna 1999 vuoden 2004 edelleen varsin korkeaan 8,9 prosenttiin. Työllisyysaste oli vuonna 2004 erittäin alhainen ikääntyvien työntekijöiden (38,6%) ja naisten (54,5%) keskuudessa. OSA I: YLEISARVIO 2. Euroalue on enemmän kuin osiensa summa. Talous- ja rahaliiton (EMU) jäsenyydessä erityispaino on politiikan tehokkaassa yhteensovittamisessa; tavoitteena on toisaalta kurinalainen julkinen talous ja rakenneuudistukset, joilla parannetaan talouden kykyä absorboida epäsymmetrisiä häiriöitä, toisaalta hintatason vakauden, matalien korkojen ja euron vaihtokurssin säilyttäminen. Tätä koskevassa yhdennettyjen suuntaviivojen 6. suuntaviivassa euroalueen jäsenvaltioita kehotetaan edistämään dynaamista ja toimivaa talous- ja rahaliittoa. 3. Euroalueen maiden kansallisissa uudistusohjelmissa painotetaankin aiheellisesti julkisen talouden kestävyyttä, tarvetta lisätä työn tuottavuutta tutkimuksen ja kehittämisen, innovoinnin ja houkuttelevan liiketoimintaympäristön avulla sekä työllisyys- ja osallistumisasteen nostamista. Toisaalta monista ohjelmista on jätetty pois joitakin merkittäviä haasteita, kuten kilpailu palvelujen alalla. 4. Euroalueen maiden esittämät strategiat ovat varsin kattavia sekä enimmäkseen kauas luotaavia ja johdonmukaisia. Niiden perusteellinen arvioiminen on kuitenkin vaikeaa, koska niiden sisältämiä toimenpiteitä, tavoitteita, aikatauluja ja resursseja ei ole esitetty riittävän yksityiskohtaisesti. Vain joissakin euroalueen ohjelmissa tutkimukselle ja kehittämiselle tai työllisyydelle annetaan määrälliset tavoitteet. Useimmista ohjelmista puuttuvat uudistusten mahdolliset vaikutukset talousarvioon. Lisäksi ohjelmat perustuvat pitkälti jo aiemmin suunniteltuihin toimenpiteisiin, joilla saadaan aikaan vain asteittaisia parannuksia, sen sijaan, että olisi laadittu kokonaan uudet ja kauaskantoiset strategiat. 5. Kansallisista uudistusohjelmista käy yleensä myös ilmi asianomaisen hallituksen sitoutuminen uudistettuun Lissabonin strategiaan. Kaikkien jäsenvaltioiden hallitukset ovat hyväksyneet ohjelmat ja kehottaneet parlamenttejaan keskustelemaan niistä. Siinä missä työmarkkinaosapuolet osallistuivat prosessiin jossain määrin, paikallis- ja alueviranomaiset eivät juuri lainkaan. FI 12 FI
OSA II: ERI POLITIIKAN LOHKOJA KOSKEVAT ARVIOT Makrotalouspolitiikat 6. Euroalueella politiikat on syytä sovittaa yhteen terveiden ja kestävien edellytysten luomiseksi makrotaloudelle ja niiden ylläpitämiseksi. Näin edesautetaan sellaisen politiikkojen yhdistelmän muodostumista, jonka avulla euroalueen taloudesta saadaan dynaaminen ja joustava. Koska kansalliset korko- ja valuuttavälineet eivät ole enää käytettävissä, on pantava erityistä painoa vakaan rahoitusaseman saavuttamiselle ja säilyttämiselle kulloisenkin suhdannejakson ajan, jotta julkisen talouden liikkumavara säilyisi riittävän suurena auttaen siten absorboimaan suhdannevaihteluiden vaikutukset automaattisten vakauttajien toiminnan välityksellä. Julkisen talouden kurinalaisuus on sekin ennakkoedellytys pitkän aikavälin kasvun edistämiselle ja kyvylle pystyä vastaamaan väestön ikääntymisestä johtuviin finanssipolitiikan tuleviin haasteisiin. 7. Uudistusohjelmissa julkisen talouden kurinalaisuus sekä julkisen talouden vakaus lyhyellä aikavälillä että sen kestävyys pitkällä aikavälillä määritellään makrotalouspolitiikan haasteista merkittävimmäksi. Muita ohjelmissa tarkasteltuja haasteita ovat julkishallinnon tehokkuus ja julkisen talouden laatu, mukaan luettuina uudistukset sosiaaliturvan, eläkejärjestelyjen ja terveydenhuollon aloilla. Monet julkisen talouden vakauttamiseksi ehdotetut toimenpiteet eivät kuitenkaan ole riittävän yksityiskohtaisia, mikä luo epävarmuutta tavoitteiden saavuttamisen ja aikatauluissa pysymisen suhteen. 8. Uudistusohjelmissa esiin tuodut julkisen talouden vakauttamisstrategiat koskevat tyypillisesti menoja. Yleisesti ottaen vakauttaminen on osa laajempaa rakenneuudistusta. Muilla politiikan lohkoilla, esimerkiksi työllisyys- ja sosiaalipolitiikassa, suunnitteilla olevien toimien vaikutuksia julkiseen talouteen eritellään vain muutamissa tapauksissa selvästi. Jossain määrin on esitelty kertaluonteisia toimenpiteitä (esim. valtion omaisuuden yksityistäminen) julkisen talouden vakauttamisprosessin tukemiseksi. Eläkejärjestelyjen, terveydenhuollon ja sosiaaliturvajärjestelmien uudistamiseksi on käynnistetty joitakin toimia. Valtiontalouden laadunparantamiseen tähtäävien politiikkojen osalta euroalueen jäsenet viittaavat yleensä infrastruktuuria, inhimillistä pääomaa sekä tutkimus- ja kehitysinvestointeja lujittaviin kansallisiin strategioihin. 9. Euroalueen alijäämäksi vuonna 2005 arvioidaan 2,9 prosenttia. Komission syksyllä 2005 tekemän ennusteen mukaan alijäämän odotetaan uudelleen hieman pienenevän vuonna 2006 edellyttäen, että politiikan kurssia ei muuteta, ja vakiintuvan vuonna 2007 talouden lievän elpymisen johdosta. Näin ollen velkaantuneisuusaste näyttäisi nousevan, joskin aiempaa hitaammin. Kokonaisuutena tarkasteltuna on epätodennäköistä, että hiljattain ilmoitetut sopeuttamistoimenpiteet korjaisivat tilannetta mitenkään merkittävästi. Useissa jäsenvaltioissa tulee vielä vuonna 2007 olemaan viitearvon ylittävä julkisen talouden alijäämä. 10. Uudistusohjelmissa ei useinkaan muisteta ottaa lukuun ja siten asettaa etusijalle kansallisella tasolla oikeutettuja uudistuksia, joilla voidaan myös vahvistaa koko euroalueen kykyä sopeutua häiriöihin ja muuttuvaan talousympäristöön. Osan FI 13 FI
suunnitelluista uudistuksista voidaan olettaa vahvistavan tätä talouden sopeutumiskykyä esimerkiksi helpottamalla kysynnän ja tarjonnan kohtaamista työmarkkinoilla, parantamalla työvoiman sopeutumiskykyä ja tukemalla parempaan sääntelyyn tähtääviä aloitteita yritystoiminnan dynaamisuuden vahvistamiseksi. Kuitenkin myös palkkojen kehitykseen, joustavuuteen ja eriyttämiseen olisi kiinnitettävä huomiota, samoin kuin tuotemarkkinoiden uudistuksiin, joilla lisätään kilpailua ja parannetaan sisämarkkinoiden toimintaa. Mikrotalouspolitiikat 11. Tuote-, palvelu- ja pääomamarkkinoiden perustavanlaatuiset rakenneuudistukset ovat erityisen tärkeitä euroalueelle, koska niillä voidaan parantaa sen sopeutumiskykyä. Lisäksi joidenkin euroalueen jäsenvaltioiden välillä sitkeästi esiintyvien kasvuerojen vuoksi tarvitaan rakenneuudistuksia talouden reagointikyvyn parantamiseksi hintoja mukauttamalla (nk. kilpailukyvyn mukautusväline). 12. Euroalueen maiden ohjelmissa nostetaan etusijalle tutkimuksen, kehittämisen ja innovoinnin edistäminen yhdessä liiketoimintaympäristön ja yrittäjyyden kehittämisen kanssa. Muita keskeisiä haasteita ovat kilpailun vahvistaminen ja markkinoiden avaaminen. Vähemmälle huomiolle jäävät julkishallintojen tehokkuus, infrastruktuurin parantaminen sekä tieto- ja viestintätekniikan käytön ja alan investointien edistäminen. Komissio toki tukee näitä tavoitteita, mutta toteaa, että kysymystä kilpailusta ei käsitellä riittävästi varsinkaan palvelujen ja verkkotoimialojen osalta. 13. Euroalueen tutkimus- ja kehitysmenot ovat noin 2 prosenttia bruttokansantuotteesta eli selvästi alle koko EU:lle asetetun 3 prosentin tavoitteen. Ohjelmissa ennakoidaan tutkimus- ja kehitysmenojen julkisen rahoituksen lisääntyvän ja hahmotellaan toimenpiteitä julkisen tutkimustoiminnan tehostamiseksi. Tutkimus- ja kehitysrahoitusta koskevan kokonaistavoitteen saavuttamiseksi on ehdottoman tärkeää lisätä alan investointien yksityistä rahoitusta. Useissa ohjelmissa aiotaan käyttää verokannustimia ja/tai muuttaa sääntelyjärjestelmää tai institutionaalista kehystä innovointia paremmin tukevaksi erityisesti pk-yritysten näkökulmasta. Useissa ohjelmissa myös ehdotetaan klustereiden ja innovaatiokeskusten nimeämistä ja tukemista, mutta niiden välistä rajat ylittävää yhteistyötä ei käsitellä. 14. Ohjelmissa tunnustetaan tarve parantaa liiketoimintaympäristöä varsinkin pkyritysten näkökulmasta muun muassa parantamalla sääntelyä, helpottamalla markkinoille pääsyä ja sieltä poistumista, uudistamalla verotusta ja julkishallintoa, lisäämällä tieto- ja viestintätekniikan käyttöä ja parantamalla infrastruktuuria. Nämä toimet yhdessä työmarkkinatoimenpiteiden kanssa ovat omiaan alentamaan yritysten kustannuksia ja lisäämään talouden dynaamisuutta. 15. Hyvin toimivilla ja kilpailukykyisillä sisämarkkinoilla on erityistä merkitystä euroalueelle kokonaisuutena, koska ne vahvistavat sen kykyä sopeutua epäsymmetrisiin häiriöihin. Ohjelmissa pitäisi käsitellä selväsanaisemmin sitä, miten voitaisiin paikata täytäntöönpanossa havaittuja puutteita ja vähentää sääntöjen ja määräysten rikkomista koskevien tapausten määrää. Samoin tarvitaan lisää konkreettisia toimenpiteitä tosiasiallisen kilpailun lisäämiseksi ja jäljellä olevien merkittävien esteiden raivaamiseksi palvelumarkkinoilla ja verkkotoimialoilla. FI 14 FI
16. Mikrotaloudelliset toimenpiteet ovat yleisesti ottaen oikeansuuntaisia, varsinkin ne, joilla stimuloidaan tutkimusta ja kehittämistä tai parannetaan liiketoimintaympäristöä sääntely mukaan luettuna. Ei ole kuitenkaan selvää, voidaanko yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnan lisäämiseksi ehdotetuilla toimenpiteillä saavuttaa esitetyt tavoitteet. Myöskään kilpailun lisäämistä ja sisämarkkinoiden toiminnan tehostamista koskevia keskeisiä kysymyksiä ei ole tarkasteltu riittävästi. Työllisyyspolitiikat 17. Työpaikkojen määrää ja laatua lisäämällä sekä työmarkkinoiden reaktiokykyä parantamalla voidaan niilläkin merkittävästi parantaa euroalueen kykyä selviytyä epäsymmetrisistä häiriöistä. Tämä edellyttää nykyistä aktiivisempaa työmarkkinoille osallistumista varsinkin naisten ja ikääntyvien keskuudessa, parempaa sopeutumiskykyä työntekijöiltä ja yrityksiltä sekä suurempia ja parempia investointeja henkiseen pääomaan. 18. Euroalueen maiden ohjelmissa tavoitteena on lisätä työllisyyttä ja työmarkkinoille osallistumista sekä puuttua korkeaan (rakenne-)työttömyyteen. Ohjelmat ovat suhteellisen hajanaisia, ja niiden kohderyhmänä ovat yleensä ryhmät, joissa työllisyys on alhaista ja/tai työttömyys korkeaa, eli nuoret, naiset ja ikääntyvät työntekijät. Yksi usein ehdotettu toimenpide on verotus- ja etuusjärjestelmän uudistaminen. Kaiken kaikkiaan uudistusohjelmissa yksilöidyt haasteet uusien työntekijöiden houkuttelemiseksi työelämään ja entisten siellä pitämiseksi vastaavat suhteellisen tarkkaan komission analyysin tuloksia. 19. Joissakin jäsenvaltioissa on suunnitteilla toimenpiteitä sopeutumiskyvyn vahvistamiseksi. Tällaisia ovat toimet, joilla työsuhdeturvaa höllennetään uusien työsopimusten osalta ja joilla helpotetaan maantieteellistä ja ammatillista liikkuvuutta sekä työnvälitystä. Kaiken kaikkiaan ohjelmissa kiinnitetään kuitenkin liian vähän huomiota perusteellisempiin uudistuksiin, joilla työmarkkinoiden reaktiokykyä saadaan parannettua tekemällä mukautuksia työlainsäädäntöön ja harjoittamalla aktiivista työmarkkinapolitiikkaa (tässä yhteydessä puhutaan jouston ja työsuhdeturvan yhdistämisestä). 20. Henkisen pääoman laatuun panostamista koulutusta parantamalla ja osaamistasoa nostamalla (mm. elinikäisen oppimisen strategiat) pidetään sitäkin tärkeänä. Koulutusjärjestelmän uudistukset nousevat etusijalla määriteltäessä edellytyksiä työn tuottavuuden lisäämiselle. Vähemmälle huomiolle ohjelmissa jäävät toimenpiteet, joilla voitaisiin lisätä investointeja koulutukseen, varsinkin aikuiskoulutukseen ja elinikäiseen oppimiseen, vaikka juuri niillä on hyvät edellytykset parantaa tuottavuutta ja nykytyövoiman sopeutumiskykyä. 21. Ehdotetuilla toimenpiteillä on hyvinkin mahdollista lisätä työvoiman käyttöä ja sopeutumiskykyä sekä kehittää henkistä pääomaa. Strategioissa ei kuitenkaan korosteta riittävästi tärkeitä vaikkakin vaikeita, esimerkiksi jouston ja työsuhdeturvan yhdistämiseen liittyviä toimenpiteitä, joihin kuuluvat myös työlainsäädännön muutokset, sekä toimenpiteitä, joilla henkisen pääoman investoinneista saadaan nopeasti tuloksia. FI 15 FI
OSA III: PÄÄTELMÄT 22. Komissio tukee euroalueen maiden kansallisia uudistusohjelmia pääpiirteittäin, koska niissä käsitellään eräitä keskeisimpiä koko euroaluetta koskevia taloudellisia haasteita. Useiden alojen toimenpiteitä on kuitenkin vahvistettava lisää, jotta niillä voitaisiin paremmin vastata edessä oleviin mittaviin haasteisiin. 23. Ohjelmissa esitetyt strategiat ovat varsin kattavia ja tulevaisuuteen suuntautuneita. Niiden konkreettisuus vaihtelee kuitenkin huomattavasti, ja niissä ei useinkaan ole mainintaa seurantamenettelyistä. Komission mielestä tarvitaan erityisesti yksityiskohtaisempaa tietoa synergioista sekä uudistusten osalta niiden parhaasta mahdollisesta ajoituksesta ja talousarvioon kohdistuvista vaikutuksista. 24. Euroalueen maiden ohjelmien vahvuuksia ovat muun muassa toimenpiteet: julkisen talouden kestävyyden varmistamiseksi pitkällä aikavälillä tosiasiallista eläkeikää nostamalla; lainsäädännön parantamiseksi ja yrityksille aiheutuvien hallinnollisten kustannusten karsimiseksi ja; rahallisten ja muiden kannustimien tarjoamiseksi työvoiman tarjonnan lisäämiseksi. 25. Euroalueen toiminnan tehostamiseksi on kiinnitettävä lisähuomiota muun muassa seuraaviin: tarve vahvistaa julkisen talouden kestävyyttä pitkällä aikavälillä erityisesti kääntämällä velkaantumiskehityksen suunta vakaus- ja kasvusopimuksen mukaisesti; tutkimus-, kehitys- ja innovointipolitiikkoja on vahvistettava haluttujen tavoitteiden saavuttamiseksi; kilpailun haasteisiin palvelumarkkinoilla ja verkkotoimialoilla sekä sisämarkkinoiden toiminnan parantamiseen ei ole paneuduttu riittävästi; sopeutumiskyvyn parantamiseen on syytä kiinnittää enemmän huomiota mukaan luettuina palkkakehitys, jouston ja työsuhdeturvan yhdistäminen sekä investoinnit aikuiskoulutukseen. FI 16 FI
OSA IV: TILASTOTIETOJA EUROALUE EU-12 EU-25 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2010 Kansallinen 1999 2000 2001 2002 2003 2004 tavoite Ostovoimakorjattu BKT asukasta kohti 109.0 108.5 108.5 107.6 107.2f 106.6f 100.0 100.0 100.0 100.0 100.0 100.0 Työn tuottavuus työntekijää kohti 109.3 108.0 107.6 106.8 106.5f 106.0f 100.0 100.0 100.0 100.0 100.0 100.0 2010 EUtavoite Työllisyysaste 60.4 61.5 62.2 62.4 62.6 63.0 61.9 62.4 62.8 62.8 62.9 63.3 70.0 Ikääntyvien työntekijöiden työllisyysaste 33.9 34.4 35.2 36.5 37.9 38.6 36.2 36.6 37.5 38.7 40.2 41.0 T&K-bruttomenot 1.90e 1.90e 1.90e 1.90e 1.90e 1.89pe 1.87e 1.89e 1.93e 1.93e 1.92e 1.90pe 3.0 Nuorten koulutustaso 71.5 72.8 72.2 72.6 72.5 72.9 74.8 76.3 76.1 76.5 76.5 76.6 Suhteellinen hintataso 101.6 99.9 100.3 101.1 102.9 102.7p 100.0 100.0 100.0 100.0 100.0 100.0p Yritysinvestoinnit 18.3 18.8 18.3 17.6 17.3 17.5 17.9 18.3 17.7 17.1 16.7 16.9 Köyhyysriski sosiaalisten tulonsiirtojen jälkeen 15.0e 15.0e 15.0 15.0 14.0 17.0 : 16.0 15.0 15.0 15.0 16.0 Alueellisten työllisyysasteiden hajonta 13.3 12.9 12.7 12.1 11.5 10.5 13.3 13.4 13.5 13.3 12.9 12.2 Pitkäaikaistyöttömyysaste 4.5 3.9 3.6 3.6 3.9 4.0 4.1 3.9 3.8 3.9 4.0 4.1 Kasvihuonekaasupäästöt yhteensä 98.1e 98.6e 99.6e 99.6e 100.7e : 90.6 90.5 91.4 90.7 92.0 : Talouden energiaintensiteetti 192.0 188.6 190.0 184.9 188.2 : 214.9 208.8 209.7 206.5 209.5 : Rahtiliikenteen määrä suhteessa BKT:hen 104.1e 104.7e 104.5e 105.3e 103.6e 109.7e 100.7e 100.4e 99.4e 100.3e 99.7e 104.7e EU-25 = 100 Ostovoimakorjattu BKT asukasta kohti Työn tuottavuus työntekijää kohti T yöllisyysaste Ikääntyvien työntekijöiden työllisyysaste T&K-bruttomenot Nuorten koulutustaso Yritysinvestoinnit Suhteellinen hintataso 0 20 40 60 80 100 120 140 160 EU-25 = 100 Köyhyysriski sosiaalisten tulonsiirtojen jälkeen A lueellisten työllisyysasteiden hajonta P itkäaikaistyöttöm yysaste Kasvihuonekaasupäästöt yhteensä Talouden energiaintensiteetti Rahtiliikenteen määrä suhteessa BKT:hen 0 20 40 60 80 100 120 140 160 1999 2000 2003 2004 EU-tavoitteet FI 17 FI
SV Statistikbilaga till kapitlet om varje land förklarande anmärkningar I statistikbilagan anges 14 utvalda strukturindikatorer hämtade från det europeiska statistiksystemet. Databasen med samtliga strukturindikatorer, inklusive uppgifter och metadata för EU:s medlemsstater, anslutande länder och kandidatländer, USA, Japan och EES/Efta-länderna, är tillgänglig för allmänheten på Eurostats webbplats för strukturindikatorer: http://europa.eu.int/comm/eurostat/structuralindicators. För varje EU-medlemsstat anges alla 14 indikatorer i en tabell och två diagram. De 14 utvalda strukturindikatorerna BNP per capita i PPS Arbetsproduktivitet per anställd Sysselsättningsgrad Sysselsättningsgrad hos äldre Inhemska bruttoutgifter för FoU Ungdomars utbildningsnivå Bruttonationalprodukt (BNP) uttryckt i köpkraftsstandard (PPS) (EU-25 = 100) BNP uttryckt i köpkraftsstandard (PPS) per anställd jämfört med EU-25 (EU-25 = 100) Antal anställda som är 15-64 år i andel av den totala befolkningen i samma åldersgrupp Antal anställda som är 55-64 år i andel av den totala befolkningen i samma åldersgrupp Inhemska bruttoutgifter för FoU i % av BNP Procentandel av befolkningen mellan 20 och 24 år som har avslutat minst gymnasieutbildning Komparativ prisnivå Komparativa prisnivåer för privata hushålls slutliga konsumtion inklusive indirekta skatter (EU-25 = 100) Investeringar i näringslivet Andel personer i riskzonen för fattigdom efter transfereringar Regionala skillnader i sysselsättningen Långtidsarbetslöshet Utsläpp av växthusgaser Fasta bruttoinvesteringar av den privata sektorn i % av BNP Andel personer med en disponibel inkomst under fattigdomströskeln, som är satt till 60 % av den nationella disponibla medianinkomsten Variationskoefficient för sysselsättningsgraden mellan olika regioner (NUTS 2-nivå) inom landet Antal långtidsarbetslösa (minst tolv månader) i % av den totala aktiva befolkningen Index för utsläpp av växthusgaser och mål enligt Kyotoprotokollet/EU:s rådsbeslut för perioden 2008-2012 (aktuellt basår = 100). Ekonomins energiintensitet Inhemsk bruttoförbrukning av energi i förhållande till BNP (i fasta priser, 1995=100), mätt i kgoe (kilogram oljeekvivalenter) per 1 000 euro Godstransportvolym i förhållande till BNP Index för inhemsk godstransportvolym i förhållande till FI 18 FI
BNP, mätt i tonkilometer/bnp (i fasta priser, 1995=100) Tabellen I den landspecifika tabellen anges uppgifter för perioden 1999 2004 för det landet samt genomsnittet i EU-25. Efter den senaste utvidgningen av EU uttrycks numera indikatorerna avseende BNP per capita (i PPS), arbetsproduktivitet per anställd och komparativ prisnivå i förhållande till genomsnittet i EU-25. Dessa uppgifter är således inte jämförbara med uppgifterna för tidigare år, som bygger på indexet EU-15=100. Följande symboler används i tabellerna: b e p f avbrott i serien uppskattningar preliminärt värde prognos Diagrammen : inte tillgängligt - inte relevant De 14 indikatorerna visas i två diagram där det faktiska värdet jämförs med värdet för EU-25 1 och illustrerar på vilka områden en viss medlemsstat har ett bättre eller sämre resultat än EUgenomsnittet. Indikatorn för existensminimum mäter den relativa fattigdomen i ett visst land, varvid genomsnittet för EU-25 beräknas som ett på grundval av befolkningsmängderna viktat genomsnitt av de enskilda nationella värdena. En jämförelse mellan de nationella värdena och genomsnittet för EU-25 kan således vara svår att tolka och ge ett annat intryck än om man beräknar andelen under existensminimum utifrån ett gemensamt tröskelvärde. Under övergången till statistikproduktion enligt den nya förordningen om gemenskapsstatistik över inkomst- och levnadsvillkor (EU-SILC), med verkan för samtliga medlemsstater från och med 2005, hämtas indikatorerna från nationella källor som inte är helt harmoniserade med varandra. Det kan förekomma avbrott i tidsserierna för jämförbara uppgifter. Indikatorerna beräknas på grundval av en inkomstdefinition som fram till och med 2007 utesluter imputerade värden för hyresinkomster och betalda hypotekslåneräntor. När det gäller diagrammen är indikatorerna uppdelade i två grupper: Det första diagrammet visar de indikatorer för vilka ökande värden innebär en positiv utveckling, dvs. när en indikator med ett värde över 100 jämfört med EU- 25 innebär ett relativt bra resultat. 1 Värden i diagrammet = Nuvarande nationellt värde / Nuvarande värde i EU-25 * 100. FI 19 FI
Det andra diagrammet visar de indikatorer för vilka sjunkande värden innebär en positiv utveckling, dvs. när en indikator med ett värde under 100 jämfört med EU- 25 innebär ett relativt bra resultat. I diagrammen anges också de två centrala EU-målen om en utgiftsnivå för FoU på 3 % av BNP samt en total sysselsättningsgrad på 70 % senast 2010. På samma sätt som indikatorerna jämförs med EU-värdet har målen omvandlats till ett bråktal som jämför EU-målet med den verkliga nivån i EU-25 under 2004 (eller det senast tillgängliga året). Datakällor Alla indikatorer har härletts ur Eurostats databas den 20 december 2005. Eurostat är också informationskällan i samtliga fall utom när det gäller utsläpp av växthusgaser (Europeiska miljöbyrån och Europeiska ämnescentret för luft- och klimatförändring) och inhemska bruttoutgifter för FoU (Eurostat och OECD). Europeiska rådet har uppmanat medlemsstaterna att fastställa nationella mål avseende sysselsättningsgrad och inhemska bruttoutgifter för FoU i % av BNP. I tabellen anges nationella mål för dessa indikatorer som ett svar på denna uppmaning. Målen har hämtats från de nationella reformprogrammen. Medlemsstaterna kan även ha andra relaterade mål. FI 20 FI
Finland 1. Under åren 1995 2000 uppgick tillväxten i den finländska ekonomin till närmare 5 % årligen, men 2001 stannade den av till följd av den globala nedgången. Tillväxten har dock legat kvar på en nivå betydligt över EU-genomsnittet. Tillväxten i fråga om arbetsproduktiviteten per anställd har däremot under det senaste decenniet legat bara något över EU-genomsnittet. Skillnaderna mellan olika sektorer är emellertid påfallande. BNP per capita låg på 113 % av EU-genomsnittet under 2004. Sysselsättningsgraden var 67,6 %. Under 2004 var arbetslöshetsgraden 8,8 %, vilket är något under genomsnittet för EU som helhet. DEL I: ALLMÄN BEDÖMNING 2. I det finländska nationella reformprogrammet anges tre utmaningar på medellång sikt, nämligen att åstadkomma hållbarhet i den offentliga ekonomin, förbättra konkurrenskraften och produktiviteten och förbättra arbetsmarknadens funktion. För statsfinanserna sätts målet att uppnå balans senast 2007. Dessa utmaningar har givits en mycket vid definition, och de har knutits till elva prioriteringar på områdena makroekonomi, mikroekonomi och sysselsättning. Kommissionen instämmer i stort i den analys av prioriteringarna som görs i det nationella reformprogrammet, och ser också åtgärder för att öka konkurrensen, i synnerhet på tjänstemarknaden, som en stor utmaning. 3. I det nationella reformprogrammet ges en översikt över regeringens pågående och planerade politiska åtgärder. Det innehåller en beskrivning av de viktigaste strategiska riktlinjerna och dessutom hänvisningar till bakomliggande strategidokument där det i detalj redogörs för de enskilda åtgärder som föreslås. Det råder samstämmighet mellan de olika politikområdena i reformprogrammet. Ett antal ambitiösa men uppnåeliga kvantitativa mål ställs upp, bland annat en årlig ökning av arbetsproduktiviteten på minst 2,5 % fram till 2010 och skapandet av 100 000 nya arbetstillfällen före 2007, vilket skulle höja sysselsättningsgraden till ca 70 %. Målet på lång sikt är att höja sysselsättningsgraden ytterligare till 75 % senast 2011. Det ställs även upp mål för investeringar i forskning, en minskning av andelen ungdomar som avbryter sin skolgång i förtid och en sänkning av åldern för påbörjande av högskolestudier och examinationsåldern. I programmet beskrivs hur EU:s strukturfonder kommer att utnyttjas för att främja dessa mål. 4. När det gäller samråd och utveckling av egenansvaret för dokumentet har det gjorts påtagliga ansträngningar, delvis på grundval av den tidigare omfattande debatten om Finlands globaliseringsstrategi, vilken samlade ett brett deltagande. Det nationella reformprogrammet utarbetades av en grupp bestående av företrädare för centrala ministerier och statsrådets kansli, under ledning av finansministeriets överdirektör. Andra ministerier, arbetsmarknadens parter, lokalförvaltningen, det vetenskapliga samfundet och icke-statliga organisationer hördes i samband med arbetet. Reformprogrammet lades fram för Finlands riksdag för kännedom. FI 21 FI
DEL II: BEDÖMNING AV DE ENSKILDA POLITIKOMRÅDENA Makroekonomisk politik 5. Det övergripande politiska målet är att sörja för hållbarheten i den offentliga ekonomin mot bakgrund av den demografiska förändringen. Även om Finlands resultat på det makroekonomiska området totalt sett är goda ställs nämligen landets ekonomi inför nya utmaningar på medellång och lång sikt. De viktigaste prioriteringarna är att tygla de offentliga utgifterna, att sörja för förmågan att finansiera välfärdstjänsterna och att förbättra den offentliga sektorns produktivitet. 6. Reformprogrammet innehåller en väl utformad strategi för hur den offentliga sektorns effektivitet och kvalitet kan förbättras när det gäller tillhandahållandet av tjänster, bland annat genom det åtgärdsprogram för den offentliga sektorns produktivitet som tagits fram för centralförvaltningen, basserviceprogrammet för utvärdering av kommunernas inkomster och utgifter och projektet för reformering av kommunstrukturen och den sociala servicens struktur. Bland övriga pågående åtgärder kan nämnas infasningen av pensionsreformen och tillämpningen av ett utgiftstak för centralförvaltningen. Man har ställt upp målet att senast 2007 återställa balansen i centralförvaltningens finanser, förutsatt att normala tillväxtbetingelser råder i ekonomin. Även för lokalförvaltningen är målet att förbättra balansen i finanserna, men inga kvantitativa mål anges. 7. Genomförandet av de åtgärder som anges i programmet bör bidra till långsiktig hållbarhet i de offentliga finanserna och till att möta de utmaningar på lång sikt som följer av en åldrande befolkning. Mikroekonomisk politik 8. I reformprogrammet prioriteras välfungerande marknader och konkurrens, kompetens och innovation, entreprenörskap, informations- och kommunikationsteknik och transportnät samt energi- och klimatpolitik. I reformprogrammet beskrivs många värdefulla politiska åtgärder på det mikroekonomiska området som bör stimulera tillväxt och skapande av arbetstillfällen. 9. Konkurrensfrågorna utgör en betydande utmaning för Finland. Konsumentpriserna är relativt höga ca 25 % högre än EU-genomsnittet 2002 vilket troligen delvis återspeglar en brist på konkurrens i vissa sektorer. Reformprogrammet nämner regleringar som direkt hämmar konkurrensen när det gäller apoteksverksamhet, öppettiderna i dagligvaruhandeln och transport- och byggnadssektorn. Vissa åtgärder föreslås för att lösa dessa frågor, bland annat en ny lag om offentlig upphandling. Konkurrensfrågor analyseras inom ramen för flera pågående forskningsprojekt. I reformprogrammet redogörs det inte i detalj för den specifika frågan om att se till att den finländska konkurrensmyndigheten har tillräckliga befogenheter att avlägsna hinder för den fria konkurrensen på ett snabbt och beslutsamt sätt, och att den också utnyttjar dessa befogenheter. 10. Under 2003 uppgick de totala utgifterna för forskning och utveckling (FoU) till 3,5 % av Finlands BNP, dvs. betydligt över EU-målet på 3 % för 2010. Ca 70 % av FoU-utgifterna finansieras av den privata sektorn. I reformprogrammet ställer den FI 22 FI