Till riksdagens talman

SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 329/2013 rd Skyddsjakt på skarv och en nationell förvaltningsplan för skarven Till riksdagens talman Häckningsbeståndet av skarv i Finland har ökat mycket kraftigt sedan den första häckningen år 1996. År 2011 häckade redan 17 700 par i Finland. Ökningen beror på många faktorer, enligt en teori har bland annat övergödningen lett till mer tillgänglig föda i Östersjön. På grund av EU-reglering, dvs. rådets direktiv om bevarande av vilda fåglar ("fågeldirektivet"), är allmän jakt på skarv inte tillåtet. Enligt naturvårdslagens 38 är storskarven fridlyst året om. Enligt lagens 39 är det förbjudet att avsiktligt döda eller fånga individer som hör till de fridlysta djurarterna, ta bort deras bon eller på annat sätt störa dem. Undantag från förbudet är möjliga med stöd av lagens 49 genom att närings-, trafik- och miljöcentralerna i enstaka fall beviljar tillstånd på grundval av artikel 9 i fågeldirektivet. Artikel 9 stipulerar att undantag kan beviljas bl.a. för att förhindra allvarlig skada på gröda, boskap, skog, fiske och vatten eller för att skydda flora och fauna. Med andra ord möjliggör den inhemska lagstiftningen redan för tillfället så kallad skyddsjakt på skarv. Detta åtminstone i teorin. I praktiken har NTM-centralerna varit motvilliga att bevilja lov för skyddsjakt. Dessutom varierar de olika NTM-centralernas praxis i tillståndsprövningen mycket. Till exempel i Egentliga Finland beviljar NTM-centralen i praktiken inga tillstånd för skyddsjakt. Detta är häpnadsväckande med tanke på att man på det geografiskt nära Åland i relativt stor utsträckning beviljar tillstånd till skyddsjakt. Det nuvarande skyddsjaktssystemet för skarv kan därför inte anses vara fungerande. Ur ett nordiskt perspektiv kan man ännu konstatera att skyddsjakt beviljas betydligt lättare i Sverige. Anmärkningsvärt är även att Sveriges riksdag har 2012 beslutat att Sverige bör verka för att allmän jakt på skarv införs inom ramen för en översyn av EU:s fågeldirektiv. Undertecknad inlämnade hösten 2012 en åtgärdsmotion (AM 26/2012 rd) till riksdagen med rubriken "Klassificering av skarv som vilt". I åtgärdsmotionen föreslår undertecknad att "regeringen vidtar åtgärder för att EU:s fågeldirektiv ändras så att skarven kan bli vilt i Finland". Samtidigt med lämnandet av åtgärdsmotionen ställde undertecknad även ett skriftligt spörsmål i riksdagen (SS 745/2012 rd) gällande skyddsjakt av skarv. Spörsmålet som ställdes lyder enligt följande: "Vilka åtgärder ämnar regeringen vidta för att skyddsjakt av skarv kan förverkligas på ett effektivt sätt och ämnar regeringen vidta åtgärder för att EU:s fågeldirektiv ändras så att skarven kan bli vilt i Finland?" I sitt svar till det skriftliga spörsmålet anförde miljöminister Niinistö att det är enligt ministeriets uppfattning inte motiverat att ändra bestämmelserna så att storskarven blir jaktbart vilt. Miljöminister Niinistö har även uttalat sig i offentligheten angående den ovannämnda åtgärdsmotionen. Enligt uppgifter i en tidningsartikel (Vasabladet 29.8.2012) anförde minister Niinistö att åtgärdsmotionen inte har någon realism. Version 2.0

Vidare har Niinistö enligt samma artikel anfört att sådana här saker ju ska grundas på vetenskaplig forskning. Så länge det saknas forskningsresultat om skadliga effekter fattas inga politiska beslut. Enligt Vasabladets artikel 29.8.2012 uppfattar minister Niinistö inte den skarv som häckar i Finland som en främmande art. Tvärtom säger sig miljöministern ha tydliga bevis för att både den nordatlantiska storskarven och den så kallade sinensisskarven har funnits i Europa under flera tusen år. Niinistö är enligt Vasabladets artikel även övertygad om att sinensis har häckat i Finland tidigare, även om häckningen kanske inte varit så omfattande som den är idag. Europaparlamentets generaldirektorat för intern politik publicerade nyligen en rapport om skarven (Between fisheries and bird conservation: The cormorant conflict). Rapporten är en sammanställning över redan existerande forskning. Rapporten påvisar att antalet skarvar i Europa är för tillfället högre än på åtminstone 150 år. Enligt rapporten (Annex 1 s. 55). häckar den så kallade nordatlantiska storskarven Phalacrocorax carbo inte överhuvudtaget i Finland medan den så kallade sinensisskarven carbo sinensis häckar i Finland. I ljuset av denna rapport finns det således inte bevis om att Phalacrocorax carbo häckar i Finland. Samtidigt påvisar rapporten att sinensisskarven ökat kraftigt i Finland. I rapporten konstateras även att särskilt sinensisskarven kan i många regioner förorsaka allvarliga ekonomiska konsekvenser genom att skada fiskestammar och genom att minska fångsten. Rapporten visar även att skarven äter mellan 441 1 095 gram fisk per dag. Rapporten påvisar också att en aspekt som ofta förbises gällande skarven, är den indirekta skadan som ett stort antal skarvar förorsakar ekosystemet. Skadan omfattar bl.a. förstörelse av skog i anslutning till skarvens häckningsplatser. Detta faktum som konstateras i rapporten bekräftar det många skärgårdsbor i Finland redan en längre tid erfarit. Skarvens avföring tar död på trädbeståndet och undervegetationen på skogsbeklädda skär. Även på trädlösa skär lider buskarna skada och den övriga växtligheten förändras. Även om det, vilket det även konstateras i den ovannämnda rapporten, inte ännu finns helt entydiga forskningsresultat om omfattningen av den skada skarven förorsakar, finns det senast nu vägande skäl att revidera den nationella inställningen till skyddsjakt av skarv. Då den nordatlantiska storskarven Phalacrocorax carbo på basis av den nya EU-rapporten inte häckar i Finland, är det således mycket osannolikt att skyddsjakten av Phalacrocorax carbo sinensis skulle medföra någon fara åt Phalacrocorax carbo. Det torde således inte längre finnas någon orsak att tillämpa en restriktiv linje gällande skyddsjakten av skarv i Finland. Finland kan nu med fördel följa Sveriges exempel. Det är därför även motiverat att förnya de nationella anvisningarna om tillämpandet av undantagsmöjligheterna i naturvårdslagens 49. Den färska EU-rapporten rekommenderar även att medlemsländerna utarbetar nationella behandlings- och förvaltningsplaner gällande skarven. Dessa planer skall beakta såväl ekologiska som socioekonomiska aspekter. Rapporten rekommenderar att medlemsländerna tillämpar en modell med sex olika nivåer, som använts i USA (US Fish and Wildlife Service). Den amerikanska modellen innehåller även alternativet att reducera skarvbeståndet genom jakt. Det är motiverat att Finland omfattar rapportens rekommendationer och utarbetar en nationell behandlingsplan för skarven. Med hänvisning till det som anförs ovan får jag i den ordning 27 riksdagens arbetsordning föreskriver ställa följande spörsmål till den minister som saken gäller: Ämnar regeringen med anledning av den nya EU-rapporten om skarv förnya de nationella anvisningarna gällande skarven, så att skyddsjakt av skarv kan förverkligas effektivt, vilka andra åtgärder ämnar regeringen vidta med anledning av EU-rapporten om skarven och 2

ämnar regeringen vidta åtgärder för att utarbeta en nationell behandlingsplan för skarven enligt amerikansk modell? Helsingfors den 18 april 2013 Mats Nylund /sv 3

Suomennos KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2013 vp Merimetson suojelumetsästys ja kansallinen hoitosuunnitelma Eduskunnan puhemiehelle Merimetson pesintäkanta on kasvanut voimakkaasti Suomessa sitten ensimmäisen pesinnän vuonna 1996. Vuonna 2011 jo 17 700 paria pesi Suomessa. Kasvu johtuu monista tekijöistä; erään teorian mukaan mm. rehevöityminen on johtanut ravinnon helpompaan saantiin Itämeressä. EU:n sääntelyn eli luonnonvaraisten lintujen suojelusta annetun neuvoston direktiivin ("lintudirektiivi") vuoksi merimetson yleinen metsästys ei ole sallittua. Luonnonsuojelulain 38 :n mukaan merimetso on rauhoitettu läpi vuoden. Lain 39 :n mukaan kiellettyä on rauhoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden tahallinen tappaminen tai pyydystäminen, niiden pesien haltuun ottaminen tai muu häiritseminen. Kiellosta on mahdollista myöntää poikkeus lain 49 :n nojalla siten, että elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset myöntävät yksittäistapauksessa poikkeuksen lintudirektiivin 9 artiklan perusteella. Artiklassa 9 säädetään, että poikkeus voidaan myöntää mm. viljelmille, kotieläimille, metsille, kalavesille ja vesistöille koituvan vakavan vahingon estämiseksi tai kasviston ja eläimistön suojelemiseksi. Toisin sanoen kansallinen lainsäädäntömme mahdollistaa jo nykyään merimetson ns. suojelumetsästyksen. Näin ainakin teoriassa. Käytännössä ELY-keskukset ovat olleet vastahakoisia myöntämään suojelumetsästykseen tarvittavia lupia. Lisäksi eri ELY-keskusten lupaharkintakäytännössä on suuria vaihteluita. Esimerkiksi Varsinais-Suomessa ELY-keskus ei käytännössä myönnä lainkaan lupia suojelumetsästykseen. Tämä on hämmästyttävää ottaen huomioon, että maantieteellisesti läheisellä Ahvenanmaalla myönnetään suojelumetsästyslupia verrattain suuressa määrin. Merimetson nykyistä suojelumetsästystä ei voida tämän vuoksi pitää toimivana. Pohjoismaisesta näkökulmasta tarkasteltuna voidaan vielä todeta, että suojelumetsästyslupia myönnetään huomattavasti helpommin Ruotsissa. Huomionarvoista on myös, että Ruotsin valtiopäivät päätti vuonna 2012, että Ruotsin tulee toimia merimetson metsästyksen sallimiseksi EU:n lintudirektiivin tarkistamisen yhteydessä. Allekirjoittanut teki syksyllä 2012 eduskunnalle toimenpidealoitteen (TP 26/2012 vp) otsikolla "Merimetson luokitteleminen riistaksi". Ehdotan toimenpidealoitteessa, että "hallitus ryhtyy toimenpiteisiin EU:n lintudirektiivin muuttamiseksi siten, että Suomessa merimetso voidaan luokitella riistaksi". Samanaikaisesti toimenpidealoitteen tekemisen kanssa tein eduskunnassa myös kirjallisen kysymyksen (KK 745/2012 vp) merimetson suojelumetsästyksestä. Kysymys kuului näin: "Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, että merimetson suojelumetsästys voidaan toteuttaa tehokkaalla tavalla ja aikooko hallitus ryhtyä toimenpiteisiin EU:n lintudirektiivin muuttamiseksi siten, että Suomessa merimetso voidaan luokitella riistaksi?" Vastauksessaan kirjalliseen kysymykseeni ympäristöministeri Niinistö totesi, että merimet- 4

son muuttaminen riistalajiksi ei ole ministeriön käsityksen mukaan perusteltua. Ympäristöministeri Niinistö on myös julkisuudessa lausunut mielipiteensä edellä mainitusta toimenpidealoitteesta. Lehtikirjoituksen (Vasabladet 29.8.2012) tietojen mukaan ministeri Niinistö toi esiin, että toimenpidealoitteesta puuttuu realismi. Edelleen ministeri Niinistö esitti saman kirjoituksen mukaan, että tällaisten asioiden pitää perustua tieteelliseen tutkimukseen. Niin kauan kuin haitallisista vaikutuksista ei ole tutkimustuloksia, poliittisia päätöksiä ei tehdä. Vasabladetin 29.8.2012 artikkelin mukaan ministeri Niinistö ei pidä Suomessa pesivää merimetsoa vieraana lajina. Päinvastoin ympäristöministeri sanoo olevan selkeät todisteet siitä, että sekä Pohjois-Atlantilla pesivää merimetsoa että ns. sinensis-alalajia on esiintynyt Euroopassa useiden tuhansien vuosien ajan. Niinistö on Vasabladetin artikkelin mukaan vakuuttunut siitä, että sinensis-alalaji on pesinyt Suomessa aiemmin, vaikka pesintä ei ehkä olekaan ollut niin laajaa kuin nykyisin. Euroopan parlamentin sisäisen politiikan pääosasto julkaisi hiljattain merimetsoa koskevan raportin (Between fisheries and bird conservation: The cormorant conflict). Raportti on kooste jo olemassa olevasta tutkimuksesta. Raportti osoittaa, että merimetsojen määrä Euroopassa on tällä hetkellä suurempi kuin vähintään 150 vuotta sitten. Raportin (Annex 1 s. 55) ns. Pohjois-Atlantilla pesivä merimetso Phalacrocorax carbo ei ylipäänsä pesi Suomessa, kun taas ns. sinensis-alalaji Phalacrocorax carbo sinensis pesii Suomessa. Tämän raportin valossa ei siis ole todisteita siitä, että Phalacrocorax carbo pesii Suomessa. Samalla raportti osoittaa sinensis-alalajin lisääntyvän voimakkaasti Suomessa. Raportissa todetaan myös, että sinensis-alalaji saattaa monilla alueilla aiheuttaa vakavia taloudellisia vaikutuksia vahingoittamalla kalakantoja ja pienentämällä saaliita. Raportti osoittaa myös, että merimetso syö 441 1 095 grammaa kalaa päivässä. Raportti osoittaa myös sen usein merimetson osalta vähäiselle huomiolle jääneen seikan, että suuri merimetsonmäärä aiheuttaa ekosysteemille välillisiä vahinkoja. Vahinkoja aiheutuu mm. merimetson pesintäpaikkojen yhteydessä olevan metsän tuhoutumisesta. Tämä raportissa todettu tosiasia vahvistaa sen, minkä monet saaristolaiset ovat jo kauan tienneet. Merimetson ulosteet tappavat puuston ja alikasvillisuuden puuston peittämillä saarilla. Myös puuttomilla luodoilla pensaat vahingoittuvat ja muussa kasvillisuudessa tapahtuu muutoksia. Vaikkakaan merimetson aiheuttamista vahingoista ei vielä ole täysin yksiselitteisiä tutkimustuloksia, mikä myös todetaan edellä mainitussa raportissa, meillä on viimeistään nyt painavat syyt tarkistaa kansallista suhtautumista merimetson suojelumetsästykseen. Koska Pohjois-Atlantilla pesivä merimetso Phalacrocorax carbo ei pesi uuden EU-raportin mukaan Suomessa, on näin ollen hyvin epätodennäköistä, että Phalacrocorax carbo sinensis -alalajin suojelumetsästyksestä aiheutuisi vaaraa lajille Phalacrocorax carbo. Enää ei siis olisi mitään syytä soveltaa pidättyvää linjaa merimetson suojelumetsästykseen Suomessa. Suomi voisi hyvin noudattaa Ruotsin esimerkkiä. Tämän vuoksi on myös perusteltua uudistaa luonnonsuojelulain 49 :n poikkeusmahdollisuuksien soveltamista koskevat kansalliset ohjeet. Tuore EU-raportti suosittelee myös, että EUmaat laativat merimetson kansalliset hoitosuunnitelmat. Näiden suunnitelmien tulee ottaa huomioon niin ekologiset kuin sosioekonomisetkin näkökohdat. Raportti suosittelee, että jäsenmaat soveltavat mallia, jossa on kuusi eri tasoa ja jota on käytetty Yhdysvalloissa (US Fish and Wildlife Service). Amerikkalaiseen malliin sisältyy vaihtoehto merimetsokannan pienentämisestä metsästyksellä. On perusteltua, että Suomi hyväksyy raportin suositukset ja laatii merimetson kansallisen hoitosuunnitelman. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: 5

Aikooko hallitus uudistaa merimetsoa käsittelevän uuden EU-raportin johdosta merimetsoa koskevat kansalliset ohjeet siten, että merimetson suojelumetsästys voidaan toteuttaa tehokkaasti, mihin muihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä merimetsoa käsittelevän raportin vuoksi ja aikooko hallitus ryhtyä toimenpiteisiin merimetson kansallisen hoitosuunnitelman laatimiseksi amerikkalaisen mallin mukaisesti? Helsingissä 18 päivänä huhtikuuta 2013 Mats Nylund /r 6

Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Mats Nylundin /r näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 329/2013 vp: Aikooko hallitus uudistaa merimetsoa käsittelevän uuden EU-raportin johdosta merimetsoa koskevat kansalliset ohjeet siten, että merimetson suojelumetsästys voidaan toteuttaa tehokkaasti, mihin muihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä merimetsoa käsittelevän raportin vuoksi ja aikooko hallitus ryhtyä toimenpiteisiin merimetson kansallisen hoitosuunnitelman laatimiseksi amerikkalaisen mallin mukaisesti? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Merimetso on kaikkien muiden luonnonvaraisten lintulajien tavoin rauhoitettu lintu metsästyslain piiriin kuuluvia lajeja lukuun ottamatta. Suomen kanta on viime vuosikymmeninä selvästi kasvanut, mutta viime vuosien seurantatietojen mukaan on kannan kasvu taantumassa ja taso vakiintumassa. Suomen ympäristökeskus on seurannut Suomessa pesivän merimetsokannan kehitystä vuodesta 1996 lähtien, jolloin ensimmäinen pesintä todettiin. Kannan kasvu oli nopeaa vuoteen 2009 saakka. Vuonna 2010 kannan todettiin pienentyneen noin 10 %, mutta vuonna 2011 se nousi 17 700 pariin. Vuonna 2012 kannan kooksi arvioitiin 17 200 paria. Vastaavia havaintoja on myös muualta Itämeren alueelta. Merimetsokannan kasvu on kuitenkin pitkään ollut esillä eri yhteyksissä niin EU:ssa kuin kansallisestikin. Käydylle keskustelulle on ollut ominaista, että käsitykset lajin aiheuttamien haittojen ja hyötyjen merkittävyydestä vaihtelevat. Merimetsot eivät Suomessa uhkaa saariston kasvillisuuden monimuotoisuutta, saaristometsiä tai muuta luontoa. Merimetson vaikutukset ympäristöön ovat hyvin paikallisia ja pinta-ala on vähäinen. Merimetson kasvillisuusvaikutuksista saaristossa on julkaistu kattava selvitys. Puuvartisia kasveja lukuun ottamatta pesimäluotojen kasvillisuus säilyy monimuotoisena, koska merimetsot käyttävät pesintäänsä vain osan luotojen pinta-alasta. Useimmat pesäpaikat sijaitsevat lisäksi saariston eriasteisilla suojelualueilla. Suomen merimetsot pesivät 40 yhdyskunnassa 60 luodolla ja yhdellä saarella vuonna 2012. Näin ollen vaikutus saaristoluontoon on myös esteettisesti hyvin rajallinen. Luotojen keskikoko oli vajaa hehtaari. Valtaosa luodoista oli lähes puuttomia tai vähäpuustoisia. Vajaa viidennes koko merimetsokannasta pesi puissa. Merimetsojen pesintäänsä käyttämä kokonaispinta-ala jäi alle 60 hehtaariin koko Suomessa, ja metsäisiksi tulkittavien pesimäpaikkojen pinta-ala oli vain noin 10 hehtaaria. Pesimäluotojensa ulkopuolella ruokailevat ja levähtävät merimetsot suosivat karuja kallioluotoja, eikä puustolle aiheudu mainittavaa haittaa muualla kuin varsinaisella pesäpaikalla. Uusi EU-raportti (Between fisheries and birdconservation: The cormorant conflict) ei tuo tähän lisävalaistusta, vaan tietopuutteet sekä merimetson aiheuttamista laajemmista haitoista että niiden torjuntamenetelmien toimivuudesta korostuvat edelleen, myös raportin jatkosuosituksissa. Suomen olosuhteissa paikalliset ongelmat kalankasvattamoille, pyydyksille ja kalaistutuk- 7

Ministerin vastaus sille edustavat selkeimpiä tilanteita, joissa merimetsot voivat aiheuttaa vakaviksi katsottavia vahinkoja ja torjuntatoimet ovat siten perusteltuja. Vaikutukset laaja-alaisesti kalakantoihin tai muuhun luontoon eivät sen sijaan ole mitenkään yksiselitteisiä ottaen huomioon todettu särkikalojen suuri osuus sen ravinnosta, vähäinen vaikutus muuhun saaristoluontoon pesimäluotoja lukuun ottamatta ja muiden merilintujen hyötyminen sen pesimäyhdyskuntien tarjoamasta suojasta. Tutkimusten mukaan merimetsojen pesimä auttaa muita samalla luodolla olevien lintulajien pesimää, kuten esimerkiksi ulkosaariston ruokkeja ja riskilöitä, esimerkiksi maapetoja karkottamalla. Merimetsojen kannan laajamittaisempi rajoittaminen voi häiritä myös näiden lajien pesimää, joilla on suuri arvo Suomen saaristoluonnon monimuotoisuudelle. Suomen lainsäädäntö on merimetson suojelun ja metsästyksen suhteen EU:n lintudirektiivin mukainen, eikä uusi raportti anna aihetta lainsäädännön tai Suomen ohjeistuksen muuttamiseen. Mahdollisten vakavien vahinkojen ehkäisemiseksi on käytettävissä direktiivin tarkoittama poikkeuslupajärjestelmä. Ympäristöministeriö on antanut rauhoitussäännöksistä poikkeamista koskevat yhtenäistävät ohjeet. Myös EU:n komissio on äskettäin julkaissut merimetsoa koskevan ohjeistuksen, jossa esitetään, millä perustein lintudirektiivin rauhoitusmääräyksistä voidaan poiketa. Suomen poikkeuslupakäytäntö on komission ohjeistuksen mukainen. Poikkeusluvin sallittavat säätelytoimet voivat käsittää eriasteista häirintää, pesien hävittämistä, poikastuoton vähentämistä munien steriloinnilla tai lintujen tappamista. Myönnettävien lupien tulee aina täyttää lainsäädännön mukaiset edellytykset. Yksittäisten lupa-asioiden ratkaisujen toimivalta on asianomaisilla viranomaisilla eli elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilla ja valitustilanteissa tuomioistuimilla. On syytä myös kiinnittää huomiota siihen, että merimetsoyhdyskuntia ei saa laittomasti häiritä. Luonnonsuojelulain 39 :n mukaan rauhoitettujen eläimien tahallinen tappaminen, pesien ja munien vahingoittaminen, haltuun ottaminen tai siirtäminen sekä tahallinen häiritseminen erityisesti eläinten lisääntymisaikana on kielletty. Suomen ympäristökeskus on seurannut merimetsokannan pesimätilannetta vuodesta 1996 lähtien. Vuosina 2002 2012 seurannoissa on todettu laitonta häirintää 38 44 koloniassa, kun kolonioita on kaikkiaan ollut 73 kappaletta. Munia on rikottu ja pesiä on tiputettu puista tai kolonia on siirtynyt häirinnän vuoksi muualle pesimään. Erityisen paljon häirintätapauksia tuli ilmi vuosikymmenen vaihteen molemmin puolin. Vuonna 2012 pesien hävittämisiä todettiin kahdessa koloniassa, minkä lisäksi kolmen kolonian häirintä on ollut ilmeistä. Meillä pesivän merimetson sinensis-alalajin lisäksi Suomessa tavataan muuttoaikoina nimialalajia carbo. Osa ilmeisesti Norjan Ruijassa pesivästä kannasta muuttaa keväisin Saaristomeren ja Pohjanlahden kautta. Syksyllä pohjoisesta muuttava alalaji on yleinen ainakin läntisillä merialueilla. Syksyinä 2010 ja 2011 pääosin Saaristomerellä ammutuista merimetsoista (n = 90) noin 60 % edusti alalajia carbo. Suojelumetsästyksestä siis suuri osa kohdistuu väärään alalajiin. Pohjois-Amerikassa Huron-järvellä pehmeämmistä keinoista, kuten häirintä, asteittaisesti metsästykseen yltävät toimenpidevaihtoehdot on katsottu mahdollisiksi kannan säätelyssä. Voimakkaammalle keinotasolle siirrytään ainoastaan, jos alemman tason keinot eivät toimi. Vastaavia toimenpiteitä on Suomessa käytetty rauhoitussäännöksistä myönnetyin poikkeusluvin. Parhaillaan on käynnissä Kansainvälisen Luonnonsuojeluliiton ja Wetlands Internationalin merimetsotutkimustyöryhmän (The IUCN/Wetlands International, Cormorant Research Group) sekä EU:n komission hanke Cor- Man (EC initiative CorMan), jonka tarkoituksena on vuosien 2012 ja 2013 aikana selvittää merimetson pesivän ja talvehtivan kannan suuruus Euroopassa. Kansallinen merimetson hoitosuunnitelma ei voi olla merimetsokannan laajemmasta kehityksestä irrallinen, vaan sen linjaukset riippuvat koko kannassa, ja erityisesti Suomea ajatellen, Itämeren kannassa tapahtuvasta kehityksestä. 8

Ministerin vastaus Suomen kannan kasvu johtuu suurelta osalta eteläisen Itämeren merimetsokolonioista tulevasta muuttovoitosta. Siksi hoitosuunnitelma edellyttää laajaa yhteistyötä Itämeren maiden piirissä. Edellä mainitun selvityksen tulosten valmistuttua ja muun tutkimustiedon karttuessa voidaan arvioida kansallisen hoitosuunnitelman uusimisen tarve. Helsingissä 27 päivänä kesäkuuta 2013 Ympäristöministeri Ville Niinistö 9

Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 329/2013 rd undertecknat av riksdagsledamot Mats Nylund /sv: Ämnar regeringen med anledning av den nya EU-rapporten om skarv förnya de nationella anvisningarna gällande skarven, så att skyddsjakt av skarv kan förverkligas effektivt, vilka andra åtgärder ämnar regeringen vidta med anledning av EU-rapporten om skarven och ämnar regeringen vidta åtgärder för att utarbeta en nationell behandlingsplan för skarven enligt amerikansk modell? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Skarven är en fridlyst fågel liksom alla vilda fågelarter med undantag av de arter som omfattas av jaktlagen. Stammen i Finland har under de senaste decennierna klart vuxit, men enligt uppföljningsdata de senaste åren håller tillväxten på att avta och nivån stabiliseras. Finlands miljöcentral har följt hur skarvstammens häckning utvecklats i Finland sedan 1996 när den första häckningen konstaterades. Stammen ökade snabbt fram till 2009. 2010 noterades en minskning på cirka 10 %, men 2011 ökade den till 17 700 par. 2012 uppskattades stammen bestå av 17 200 par. Motsvarande observationer har gjorts även på övriga håll i östersjöområdet. Ökningen av skarvbeståndet har ändå under en längre tid tagits upp i olika sammanhang såväl inom EU som på nationell nivå. Det har varit utmärkande för diskussionen att uppfattningarna om hur betydande de skador och den nytta är som arten för med sig varierar. Skarven hotar inte vegetationens mångfald i skärgården, skärgårdsskog eller annan natur i Finland. Skarvens inverkan på miljön är mycket lokal och ytan är obetydlig. En heltäckande utredning om hur skarven påverkar vegetationen i skärgården har publicerats. Med undantag för vedväxter bevaras en varierande vegetation på häckningsskären eftersom skarvarna endast använder en del av ytan för häckningen. De flesta häckningsplatserna ligger dessutom på olika grader av naturskyddsområden i skärgården. Skarvarna i Finland häckade i 40 kolonier på 60 skär och på en ö 2012. Därför är inverkan på skärgårdsnaturen också estetiskt sett mycket begränsad. Skärens genomsnittliga storlek var en knapp hektar. Merparten av skären hade nästan inga eller mycket få träd. Knappt en femtedel av hela skarvstammen häckade i träd. Skarvarna använde en total areal på under 60 hektar i hela Finland för häckningen och den yta med häckningsplatser som kan tolkas som skogbevuxen var endast cirka 10 hektar. De skarvar som äter och vilar utanför häckningsskären föredrar karga bergiga skär, och trädbeståndet skadas inte nämnvärtpå annat håll än på den egentliga häckningsplatsen. Den nya EU-rapporten (Between fisheries and bird conservation: The cormorant conflict) belyser inte detta närmare. Bristen på kunskaper både när det gäller mera omfattande skarvskador och hur bekämpningsmetoder mot skarv fungerar betonas fortfarande, också i rapportens fortsatta rekommendationer. I finska förhållanden representeras lokala problem bland annat för fiskodlingar, fångstredskap och utplantering av fisk de klaraste situationerna där skarven kan orsaka ska- 10

Ministerns svar dor som kan betraktas som allvarliga och där bekämpningsåtgärder därför är motiverade.vidsträckta konsekvenser för fiskstammarna eller den övriga naturen är däremot på inget sätt entydiga när man beaktar att mörtfiskar utgör en stor andel av födan, att inverkan på den övriga skärgårdsnaturen förutom på häckningsskären är liten och att övriga sjöfåglar har nytta av det skydd som skarvkolonierna erbjuder. Enligt undersökningarstöder skarvens häckning samtidigt övriga fågelarters häckning på samma skär, såsom till exempel tordmule och tobisgrissla i yttre skärgården, till exempel genom att jaga bort landrovdjur. En mera omfattande begränsning av skarvstammen kan även störa häckningen bland dessa arter, som har ett stort värde för mångfalden i den finska skärgårdsnaturen. Den finska lagstiftningen som gäller skydd av och jakt på skarv överensstämmer med EU:s fågeldirektiv, och den nya rapporten ger inte anledning tilländringar i lagstiftningen eller anvisningarna i Finland. Det dispenssystem som avses i direktivet kan användas för att förhindra eventuella allvarliga skador. Miljöministeriet har utfärdat harmoniserande anvisningar som rör avvikelser från fredningsbestämmelserna. Även Europeiska kommissionen har nyligen publicerat anvisningar gällande skarven där det framförs på vilka grunder man kan avvika från fredningsbestämmelserna i fågeldirektivet. Den finska dispenspraxisen överensstämmer med kommissionens anvisningar. Regleringsåtgärder som tillåts genom dispens kan omfatta följande: olika grader av störning, att förstöra bon, att minska produktionen av ungar genom att sterilisera ägg eller att döda fåglar. Dispenserna måste alltid uppfylla kraven i lagstiftningen. De behöriga myndigheterna har beslutanderätt när det gäller enskilda dispensärenden, dvs. närings-, trafik- och miljöcentralerna, och i fall av besvär beslutar domstolarna. Det är även anledning att fästa uppmärksamhet vid att skarvkolonier inte får störas olagligt. Enligt 39 i naturvårdslagen är det förbjudet att avsiktligt döda, att skada bon samt ägg, att ta eller flytta samt att avsiktligt störa fridlysta djur i synnerhet under förökningstiden. Finlands miljöcentral har följt skarvstammens häckningssituation sedan 1996. Under kontrollerna 2002 2012 har olagligt störande noterats i 38 44 kolonier när det allt som allt fanns 73 kolonier. Ägg har slagits sönder och bon har kastats ner från träd, eller en koloni har på grund av störning flyttat någon annanstans för att häcka.speciellt många fall av störning upptäcktes kring decennieskiftet. Förstöring av bon konstaterades 2012 i två kolonier, och dessutom var det uppenbart att tre kolonier hade störts. Förutom underarten sinensisav skarv, som häckar i Finland, påträffas underarten carbo under flyttningstiderna. En del av stammen, som uppenbarligen häckar i Finnmarken i Norge, flyttar på vårarna via Skärgårdshavet och Bottniska viken.på hösten är underarten, som flyttar norrifrån, allmän åtminstone på de västra havsområdena. Av de skarvar som sköts hösten 2010 och 2011 huvudsakligen i Skärgårdshavet (n = 90) var cirka 60 % av underarten carbo. Skyddsjakten riktas alltså till stor del mot fel underart. Vid Huronsjön i Nordamerika har åtgärdsalternativ som gradvis intensifieras från mjukare metoder, såsom störning, till jakt ansetts möjliga för reglering av stammen. Man övergår till en kraftigare metodnivå endast om metoderna på en lägre nivå inte fungerar. Motsvarande åtgärder har vidtagits i Finland med dispens från fredningsbestämmelserna. Som bäst pågår internationella naturskyddsförbundets och Wetlands Internationals arbetsgrupp för skarvforskning (The IUCN/Wetlands International, Cormorant Research Group) och Europeiska kommissionens projekt CorMan (EC initiative CorMan). Avsikten med dem är att under 2012 2013 utreda storleken på den häckande och övervintrande skarvstammen i Europa. En nationell förvaltningsplan för skarven kan inte vara lösryckt från en mera omfattande utveckling av skarvstammen. Riktlinjerna i den ska utgå från hela stammen och, speciellt med tanke på Finland, hur stammen i Östersjön utvecklas. Att stammen växer i Finland beror till stor del på ett inflyttningsöverskott från skarvkolonier i södra Östersjön. Därför kräver en förvaltningsplan 11

Ministerns svar ett brett samarbete mellan länderna kring Östersjön. När resultaten från den nämnda utredningen är klara och när det kommer mer forskningsdata kan behovet av att förnya den nationella förvaltningsplanen bedömas. Helsingfors den 27 juni 2013 Miljöminister Ville Niinistö 12